Lapsukaiset, nyt täti kertoo tarinan

xD

otsikon voi unohtaa...

Mutta minä kyllä kerron nyt tarinan, tai kirjoitan sen tähän ja sen voi lukea jos huvittaa. Näiden tarinoiden järjestys on täysin päätön, ja kaikki ovat tavallaan erillisiä novelleja samoilla henkilöillä(osa ei ole itse luomiani,vaan kamujeni) uvu

joten kärryillä ei ole tarkoitus pysyä, eikä kukaan siihen kykene, muahhahhaa xD 

Tätä kirjottaessa heräsi muuten ajatuskia----> Onko hipelteli suomenkielinne sana??? 

 Nykyään jos William näkisi salongissa kyllästyneen naisen hän saisi tämän pian kiinnostumaan...itsestään;) 

William on addiktioitunut huomioon jo lapsuusiällä.

Herra Bonsdroff on eeppinen, pakko tunkea joka tarinaan xD

Catherine sinutteli Williamia jo ennen kuin he päätyivät kihloihin!

Williamin isä on metsän peikko-mörrimöykky...

Joo...mutta tämä on tavallaan "thö alku". Tästä alkoi kaikki( eli Catherinen ja Williamin olematon romanssi, joka kuolee pikku hiljaa, mutta on yhtä kaikki suloinen :3). Oikeastaan tämä ei ole alku..olen kirjoittanut myös tarinoita Williamin syntymästä(ne eivät ole julkaisu kelpoisia, pitäisi olla oma kohtaistaa kokemustaa ennen kuin kirjoittaa synnytykestä "^^), mutta tämä on NYT....

Thö alku

William roikkui kärsimättömänä äitinsä kaulassa ja hipelteli tämän käätyä. Siinä olevat pienet timantit tuntuivat mukavan kylmiltä sormissa, kuin ensi lumi. Pienen pojan kiinnostus tyrehtyi kuitenkin pian ja hän alkoi kääntyillä sylissä, etsien parasta asentoa. 

"William-kiltti, äiti haluaisi nyt jutella kaksin rouva Rotmetellerin kanssa...Voisit mennä etsimään jotain ikäistäsi seuraa täältä", Rouva Middlesworth huokais uupuneena pojalleen.

Hän nosti Williamin sylistään salongin lattialle. Rouva Rotmeteller katsoi vaalea hiuksista lasta miettien kelle tämä oli suunniteltu naitettavaksi, tuon pojan harteilla tulisi lepäämään Middlesworthien suvun perintö, ja se houkutteli. Hänen tyttärensä oli vain muutaman vuoden nuorempi...

"Ei täällä ole ketään", poika mumisi kyllästyneenä.

"Katso, tuolla istuu sinua hiukan vanhempi tyttö ihan yksin", äiti kumartui sen minkä korsetti sieti ja osoitti Williamin silmien tasalta salongin reunalle majoittunutta tyttöä, joka istui samettipäällysteisellä tuolilla heilutellen jalkojaan sen reunalta. 

"Onko pakko?"

"Rakas, sinä tarvitset seuraa", rouva vakuutti tuupaten poikaansa lempeästi kauemmaksi omasta tuolistaan." Ole kiltti".

"Selvä. äiti", William totteli lopulta.

Hän kipitti seinän viertä pitkin kaikkien isojen ja vieraide ihmisten jaloissa saapuen tytön luo. 

"Hei", William vinkaisi vähän hätäisesti ja kiipesi viireiselle tuolille. 

"Hei", tyttö tokaisi. Hänkin näytti kyllästyneeltä ja väsyneeltä. Tytön punaiset mokkakengät kiilsivät puhtauttaan niin kuin myös tytön ruskea, paksu letti joka roikkui olkapäällä sievästi. Tyttö ei tuntunut saavan katsettaan irti kengistä, ja hän tu tui muutenkin viisveisaavan Williamista, mikä sai pojan haluamaan huomiota kaksinverroin enemmän. 

"Mikä on teidän nimenne?" William kysyi muistaen teititellä kotiopettajan opetusten mukaisesti.

Tyttö katsoi poikaa hetken silmiin. Kuin arvioiden kannattiko vastata.

"Catherine, entä te?" tämä vastasi lopulta iloisesti, eikä kääntynyt enää kenkiensä puoleen vaan silmäili uutta tuttavuutta ystävällisesti. Tämä oli häntä varmaan pari vuotta nuorempi, kun oli noin lyhytkin vielä.

"William", William kertoi riemuissaan huomiosta. 

"Kuka teidän isänne on?" Hän uteli seuraavaksi. 

"Tuo mies tuolla", Catherine osoitti salongin vastapäiseen nurkkaan lähelle pojan äidin istumapaikkaa. 

Siellä seisoi nuori mies, jonka komeilla kasvoilla leikki pieni pila. Nuo tummat silmät vilkkuivat ja suu vääntyi lempeään hymyyn. Hänen ympärilleen kerääntynyt seurue puhkesi yhtäkkiä kovaan nauruun, mutta kaikkien ylitse kuului tuon miehen hörähtely, joka pomppi metsäpuron tavoin. Hänen katseensa osui vaivihkaa heihin ja hän iski silmää tyttärelleen. Catherine vilkutti vastaukseksi. 

Tytön isä tuntui Williamista ihan erinlaiselta kuin hänen isänsä, joka ei enää nauranut juuri lainkaan. William ei edes tiennyt syytä, mutta se liittyi jotenkin häneen tai äitiin. Isä oli usein äreä ja hiljainen. William ei halunnut enää puhua mitään. Koko Catherine, isineen ja mokkakenkineen sai hänet epävarmaksi omasta asemastaan. Hän olikin yhtäkkiä aivan pieni. Hänellä ei ollut yhtäkkiä mitään millä kehua. 

"Miksi edes kysyit?" Catherine halusi tietää.

Oli Williamin vuoro katsella kenkiään. Juuri hänen juro isänsä oli sanonut joskus, työpöytänsä takaa, että perhe määritteli ihmiset ja niimpä se oli ensimmäinen asia mikä piti selvittää kun tutustui vieraisiin ihmisiin. Isä oli osoittanut ovea ja käskenyt hänen muistaa ohjeen koko elämänsä ajan. Isä oli näyttänyt hiukan satukirjan peikolta, joka kohta heittäisi ilkeät lapset pataan. 

"Miksi?" Catherine toisti vähän kyllästyneenä jälleen. 

"Miksi en", William vastasi uhitellen ja hyppäsi tuolilta alas. 

"Mikä sinulle nyt tuli?"Catherine kysyi unohtaen teitittelyn siinä sivussa.

"Pitää mennä. Heippa!" William lähti juosten pois. 

Hän juoksi suoraan salongin läpi, väistäen vain tarjoilu pöytää, ja kiipesi äitinsä turvalliseen syliin. Poika upotti kasvonsa äidin olkapäähän. Se olisi aina olemassa eikä se koskaan saanut häntä epävarmaksi. 

Tädää!

William on suloinen, pikku mammanpoika :3

Tarina vakoilijoista, pettämisestä ja hevos-romanssista

William potkaisi plavelijansa jalankin sängyn alle kyykistyen sitten voidakseen puhua Patille, joka makasi nyt pienell kerällä ahtaassa kolossaan. 

"Kohta Catherine tulee kylvystä, mutta sinä pysyt siellä hiljaa ja hereillä", William aloitti hiljentäen ääntään varmuuden vuoksi. Kylpyhuoneesta kuului veden loiskintaa kun kamaripalvelija auttoi ladyn ylös kylvystä.

"Kun hän nousee ylös sängystää yöllä, herätät minut oitis ja seuraamme häntä".

"Se-selvä", Pat ähkäisi sängyn alta.

"Ja show alkaa, rakkaani", William mutisi nousten seisaalleen.
Hän potkaisi pehmeät tossut jalastaan ja hyppäsi polvilleen sängylle. Pat pysyi hiljaa sängyn alla, suunitelma voisi toimiakin. Catherine tuli aamutakissaan huoneeseen. Märät hiukset roikkuivt auki, ja kasvoilla leikki suloinen hymy. William veti auki jääneen suunsa kiinni. Oli ikävää vakoilla vaimonsa tekemisiä, mutta viimeinen asia mitä William halusi oli, että joku pettäisi häntä! Catherine istahti sänkyyn.
"Hyvää yötä, Willima", hän sanoi ja William nojautui suuteleemaan ladya.
"Hyvää yötä", William lysähti uupuneena makuulle ja käänsi selkänsä vaimolleen. Tämä sammutti öljylamppunsa yöpöydältä ja pimeys laskeutui makuuhuoneeseen.
Pariskunta kääntyili vielä hetken sängyssä, kunnes kumpikin...tai ainakin toinen, vaipui syvään uneen.

---

"William, hä-hän läh-lähti!"Patin hätääntynyt ääni kuului pimeässä huoneessa ja William räväytti silmänsä auki.
"Mitä sanoit?!" hän mutisi unisesti.
Öljylampun valo syttyi himmeänä ja herttua näki kamaripalvelijansa hermostuneet kasvot.
"Vaimonne lähti äsken!"
"Mi...Ei hitto! Lähdetään perään!" William ponnahti samassa ylös ja nappasi sängyn päätyynsä nakkaaman aamutakin paljaan ylävartalon suojaksi.
Kaksikko ryntäsi huoneen ovelle ja avasi sen. Huoneen lävisti käytävältä loistava haalea valaistus, ja miehet vilkaisivat toisiaan epävarmasti. Pat uhrautui ja kurkisti ovesta käytävälle. Kylmän kivikäytävän jäätävä ilma sai hänet avaamaan väsyneitä silmiään. Catherinen selkä katosi käytävän päässä oleviin portaisiin ja Pat vinkkasi Williamia astumaan ulos huoneesta.
Herttua lähti kävelemään käytävän mattoa pitkin päättäväisin askelin. Kultaiset kiharat pomppivat olkapäillä. Ovien välissä paloivat öljylamput ja niiden valo leikki herttuan kasvoilla. Koko tilanne tuntui liian irvokkaalta ja William joutui nielemään naurunsa. Pat seurasi hänen jäljessään portaiden päähän. Alempana kuului Catherinen juoksuaskeleita, mutta portaita ei oltu valaistu joten pimeys kätki naisen hahmon jonnekin.
"Mennään", William kuiskasi Patin korvaan ja lähti hiipailemaan portaita alas.
Plavelija seurasi nöyränä jäljessä, vilkuillen välinnä taakseensa, mutta kukaan muu ei ollut liikeellä.
Catherinen askeleet ohittivat toisen kerroksen määrätietoisesti ja jatkoivat kohti ala-aulaa.
"Lady ta-taitaa olla menossa ala-kertaan", Pat kuiskasi ja William nosti kulmiaan "yllättyneenä".
Tietysti Catherine luikki yöllä Joen kainaloon!
 Mustasukkaisuus nosti päätään, mutta juuri silloin he saapuivat viimeiselle porras tasanteelle ja Pat veti heidät molemmat piiloon kaiteen taakse. Catherine oli jäänyt vilkuilemaan epäluuloisena taakseen. Pimeys peitti kuitenkin hänen seuraajansa ja nainen jatkoi suurelle ulko-ovelle.Hän avasi rautaisen salvan ja raotti narisevaa ovea. Ulkoa puhaltava kylmä tuuli nosti Catherinen ohutta yöpuvunhelmaa plajastaen puolet sääristä.
William vislasi äkkiarvaamatta näylle ja Pat painoi hänet makuulle heittäytyen itse isäntänsä päälle.
Catherine livaht kiireesti ulos painaen oven lähes äänettömästi kiinni, ja miehet jäivät jälleen pimeään.
"Si-sir! Ette e-enää ikinä tee no-noin! Hä-hän melkein huo-huomasi meidät!" Pat änkytti turhautuneena ja nousi kiireesti herttuan päältä tajutessaan kuinka noloon tilanteeseen oli heidät saattanut.
"Se oli refleksi" William mutisi virnuillen. Hänkin nousi seisaalleen aavistuksen tokkurassa palvelijansa "hyökkäyksestä".
He juoksivat viimeiset portaat alas ja Pat raotti isäntänsä kehoituksesta ulko-ovea hiukan.
Kylmä ilma sai kummankin värähtämään.
"Ladya e-ei enää näy", Pat henkäisi.
William hoputti palvelijan ulos ja sulki oven ennen kuin keittiössä kukaan ehti herätä. He seisoivat nyt pimeässä illassa tietämättöminä siitä minne pitäisi lähteä seuraavaksi. William risti kädet rinnalleen lämmitäekseen niitä aavistuksen. Pat puhalsi käsiinsä, ja hengitys nousi höyrynä ilmaan. Taivaalla loistivat selvästi tuhannet tähdet, jotka valaisivat aavistuksen.
"Sir, ta-talleille syttyi va-valoa", pat henkäisi tarttuen isäntänsä kylmään käteen ja osoitti sillä talli-rakennusta kohti, jonka lasittomista ikkunoista loisti hailakkaa valoa.
"Mennään", William henkäisi päättäväisesti ja veti Patin kädestä peräänsä.
"Täällä on niin saakutin kylmä", William ärähti kun he saapuuivat tallien ovelle.
Pat painoi herttuan suulle vapaan kätensä. He painoivta päänsä vasten ovea ja kuuntelivat sisältä kantautuvaa hiljaista puhetta.
"...Itse tykkään ratsastaa yksin, kun muut nukkuvat", kuului naisen ääni.
" Minulla on tuo sama! Kun on vain kahden hevosensa kanssa öisessä, hiljaisessa metsässä sitä tuntee olonsa niin kotoisaksi", miehen ääni kertoi.
"Nick?!" William kuiskasi silmät laajeten järkytyksestä.
Tapasiko Catherine Sir Nicholaksen, hänen lapsuuden ystävänsä, talleilla keskellä yötä!?
"Välillä kaipaa omaa rauhaa", Catherinen ääni huokasi,
"Totta".
"Hei herrasväki, tarvitteks te niin ku apuu heppojen kans?" jonkun tallipojan ääni kuului yhtäkkiä.
"Arvaa" Nicholaksen ja Catherinen äänet lausuivat yhteen ääneen ja he purskahtivat iloiseen nauruun.
Williamin kasvoilta paistoi hämmennys. Kuulosti siltä, että tämä oli kummallekin tuttu kysymys, eli he olivat tavanneet useamminkin näin illalla...
"Mitä tehdään?" Pat kysyi.
"Sano se", William värähti kylmäsn lisäksi nöyryytyksestä ja epävarmuudesta.
"Mutta nyt näkemiin, sir", Catrherinen ääni kuului reippaasti aiken ylitse.
"Aa...sanokaa terveisiä Williamille".
"...Hän...ei tiedä että olen täällä".
"...jaa. Mahtaa olla huolissaan", Nicholaksen ääni kuulosti epäilevältä.
"Nukkuu kuin porsas", Catherine naurahti.
William nosti kulmiaan ja lähti kävelemään pois päin. Pat seurasi isäntäänsä kummastuneena.
"Lähdetään Pat, Nicholaksesta ei ole pettämään", William hymyili huvittuneena palvelijalleen ja avasi tälle oven. Kumpikin astui sisälle.
"Miten niin?" Pat kysyi.
"Jos sinä makaisit naimisissa olevan naisen kanssa(Pat punastui noin suorasta puheesta helakasti) tuskin lähettäisit hänen aviomiehellen terveisiä", William purskahti nauruun kuin koko ajatus olisi ollut typerin maailmassa. Hänen naurunsa kaikui hiljaisessa aulassa. Miten hän oli saattanut edes ajatella että Nicholksella olisi pokkaa pettää häntä!


Tässä jälleen tarinaa!
Jos en jo viimeksi maininnut Yukiconista postasin toisessa blogissani, jos joku on siitä kiinnostunut:)

Tarina

Tämä postaus ei ehkä aukea kaikille, mutta haluan jakaa tämän tarinan tätä kautta n u n

Olkaa hyvä!

Shippaus-Shippaus-herra-BONBON-tarina

William tuijotti happamana ruokasalin keskellä olevaa aamiais pöytää ja erityisesti vapaana olevaa aivan pöydän päässä, herra Bonsdroffin vieressä. Ei päätypaikka haitannut lainkaan, mutta apen seura ei nostanut hänen hymyään korviin asti. Mies istui kuitenkin vapaalle paikalle hammasta purren ja alkoi näykkiä eteensä asetettua filettä kuin ei huomaisi mihin seuraan oli astunut.

"Missä kultapupuseni on?" vanha herra kysyi oitis utuiset silmänsä iskostettuna vieressä istuvaan.

"Jos puhut vaimostani, niin hän on yläkerrassa pukeutumassa", William tokaisi.

"Että heräsit oikein omasta sängystä tänä aamuna!" Herra Bonsdroffin ivallinen huudahdus sai Neiti Felicityn naurahtamaan pöydän toisella puolen, vastapäätä Williamia.

"Kuten aina", William vastasi rypistäen kulmiaan.

"Tajuatko kuinka tuo sinun pelehtimisesi satuttaa tytärtäni!?" appi henkäisi ääntään madaltaen.

"Minä en pelehdi!" William huudahti yhtä madallettuun äänensävyyn.

Vanhus naurahti väkinäisesti kuin huonolle vitsille.

"Minä pidän todella Catherinesta, ettekä te ole mitään väittämään toista Fidelia toisessa kinalossanne!" Williamin ääni nousi ja Neiti Betty vilkaisi heidän suuntaansa kiinnostuneena.

"Herra Bonsdroff, tuolla miehellä ei ole edes mahdollisuuksia saada ketään muuta kuin itseään vanhempia", Felicity nauroi ilkikurisesti.

Appiukko, joka ei tajunnut heiton koskevan myös hänen tyttärensä melko korkeaa ikää, lähti naureskellen hakemaan teetä "neidille joka oli noin nokkela suustaan". 

Vanhan herran lähdettyä William läpsäisi Felicityn poskea kevyesti. 

"Et voi sanoa noin!"

"Suutuitko?"Felicity kikatti.

"Olen hurmannut sinut jo, neiti-rakas, siitä hetkestä lähtien kun istuin tähä tuoliin et ole saanut silmiäsi irti minusta", William virnuili.

"Kyllä minäkin olen katsellut teitä jo hyvän tovin", Sir Nichola shuomautti Neiti Felicityn rinnalta. 

"Sinäkin hurmaannut komeudestani", William iski silmää kiertäen olkapäitä hipovia kiharoita sormensa ympärille.

"Oho", Felicity tyrskähti ja Nicholas tuijotti epäuskoisena ystäväänsä.

"Oletko tosissasi?"Nicholas mutisi.

"Aina, jos vain niin haluat", William hymyili keimaillen.

"Herra...teillä on vaimo!" kuului epäuskoinen ääni.

William käänsi yllättyneenä päänsä ja huomasi ruokasalin ovella seisovan palvelusneidon, jonka tunnisti vaimonsa kamaripalvelijaksi. Nämä kaski tuijottivat toisiaan hetken kunnes nainen kääntyi kannoillan lähteäkseen. 

"Odottakaa!" William henkäisi ponnahtaen tuolistaan. 

Herttua tarttui palvelijan työn kuluttamana käteen ja käänsi tämän ympäri nähdäkseen nuo uhmakkaat kasvot. 

"Voitko unohtaa tuon?"

"En. Petätte vaimoanne ilmekkään värähtämäätä! Hänen on oikeus tietää!" Nainen vastasi yrittäen päästä otteesta irti. Turhaan.

"Entä jos pyydän sitä oikein hartaasti?" William tiedusteli.

Kamaripalvelija pudisti päätään.

"Sinun täytyy totella minua", herttuan ääni alkoi muuttua lapsekkaan hätääntyneeksi. "Kuuletko!"

"Kuuletko", William toisti saaden itsensä taas tasaantumaan. ääneen palasivat kupliva iva sekä flrttaileva pehmeys. 

Palvelija halusi tukkia tuon suun, mutta tiesi että siitä ei seuraisi hyvää. Niimpä hän tyytyi tuijottamaan säälimättä noita omahyväisiä kasvoja(jotka halusi työntää hevosenpaskaan, mutta se ei kuulu tähän). 

"Isäntä?" kuului yllättynyt ääni jällen. 

Naisen huokasi helpotuksesta tunnistaessaan tutun äänen.

"Pat?!" William puolestaan hymähti. Palvelijattaren oli pakko nostaa päänsä sillä herttuan äänestä oli kadonnut pistäävä iva, mikä tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Miten pelkkä Patin näkeminen sai Williamin äänen pehmenemään??

(Margareth: Are you gay?!)

"Rouva etsii teitä. Tärkeää asiaa", Pat sai sanottua takeltelematta.Hän silmäilin vieläkin hämmentyneenä kamaripalvelijan ja isäntänsä yhteen liitettyjä käsiä.

"Kiitos tiedosta", William hellitti otteensa ja harppoi Patin luo päästäkseen tämän ohitse eteiseen. 

"Mitä tuo oli?" Pat kuiskasi isännälleen suupiekestä heidän ollessaan kohdakkain, kasvot melkein koskien toisiaan. 

"Unohda", William mutisi hipaisten ohimennen Patin sileää poskea sormellaan. 

"Mitä ihmettä TUO oli?!" takaisin palaava herra Bonsdroff henkäisi vilkuillen palvelijaa ja isäntää vuoronperään.

"Hyvä jumala! Ilmeiseti kaikki mitä minä teen on paheellista!" William kiljahti turhautuneena.

(Herra Bonsdroff ja Margareth: Are you gay?!)

Siinä olkaapa hyvä xD

Kirhoitusvirheitä on paljon antakaa se anteeksi...