Williamson tarina n:o 1

Tämä pätkä kertoo William Midleseorthista Intiassa. 

"Kuinka paljon saitkaan, jos myisit maissipellot?" mies piteli kynää kädessän ja nosti komeat kasvonsa kohti pöydän toisella puolella istuvaa naista. 

"1400", leski kuiskasi ja pyyhkii muutaman kyyneleen kasvoiltaan. Hän oli meinannut menettää toivonsa jälleen, mutta William oli nostanut hänet todellisuuteen pelkästään hellällä katseella ja vahvalla halauksella.

"Se ei ole tarpeeksi!" mies huudahti ja heitti numeroja täynnä olevan paperin savimajan lattialle. 

"Minä TIEDÄN, mutta minun on pakko myydä, että saan rahaa! Puolet sadosta on kuollut eikä lopuilla irtoa edes leipää!" nainen purskahti ahdistuneeseen itkuun ja sai pienen tytön ryntäämään ovesta sisälle.

"Mikä nyt?"

"Ei mikään, Arya. Mene vain leikkimään, minä lohdutan äitiä", William hymyili lapselle ja nousi pöydän äärestä  pyyhkien samalla hiekkaa mustista housuistaan. 

"Selvä, isä", Arya kipaisi takaisin pikkusiskonsa luokse jättäen aikuiset mökkiin. 

"Ei hätää, Indrani. Minä voin auttaa, minä voin antaa rahaa", herra silitti lesken mustia hiuksia mutisten joitain lohduttavia sanoja.

"Si-sinä olet niin kiltti!" Indrani nousi halatakseen "pelastajaa". Miehen olkapäille ulottuvat kiharat kutittivat nenää ja valkoinen, puhdas kauluspaita tuoksui jollekkin kukkaselle, mitä Indrani ei tuntenut.

"Tämä ei ole mitään, haluan vain, että voitte hyvin". 

Pieni, tumma tyttö kurkisti savimajan ovesta virnuillen. 

" Isä! Minä näin heinäsirkan näääin läheltä!" tyttö veti miestä housujen lahkeesta ja oli aikeissa alkaa selostaa lisää, mutta koiran haukunta keskeytti hänet.

"Mitä helvettiä?!" William mutisi ja astui pihan punaiselle hiakalle yllättyen näkemästään.

Noin 20 sotilaan joukko vaappui häntä kohti. Osa nojasi kalpeina toisiinsa, osa huojui pyörtyneiden alla. Edellä marssi vanhempi mies, mitä ilmeisemmin jonkin sortin johtaja (Williamilla ei ollut hajuakaan armeijan arvojärjestyksestä!). Indrani astui myös ulos jalossaan Leela, ja tuijotti suurta mies joukkoa epäilevästi kuin varuillaan oleva kissa. Sir kietoi kätensä naisen hartioille puristaen laihaa ruumista hellästi itseään vasten.
"Päivää!" huusi tämä korpraali(vaikka William ei sitä nimeä tiennytkään) ja astui mies joukosta kätelläkseen Williamia. Tämän äänen kajahdettua maissipellosta viiletti esiin "intiaani". Arya jäi katsomaan kauempaa uupuneita sotilaspoikia epäillen, mutta samalla kiinnostuneena. Minne he mahtoivat mennä?
"Päivää, herra.", William puristi ahavoitunutta kättä pikaisesti. Korpraali näki vaaleasta ihosta ja hennosta otteesta, että tämä mies oli aatelinen, herrasmies, parempi kuin muut. Mutta oli silti täällä...
"Olemme vaeltaneet pitkään, ja miehet kaipaisivat juotavaa".
"Juokaa vapaasti. Mihenne saavat levähtää ja juoda kaivostamme, se on tarpeeksi syvä", William lupasi vakavana nähden nyt vasta kuinka jokainen silmäpari tuijotti ahnaasti pientä kaivoa käppyräisen puun alla.
"Kiitos paljon, herra!" Korpraali kääntyi miehiään päin kaidat kasvot loistaen "Kuulitte mitä tämä herra sanoi, juokaa ja levätkää. Jatkamme pian matkaa".
Janoiset miehet ryntäsivät onnessaan kaivolle ja Indrani alkoi pienellä varovaisuudella täyttää savikuppeja kylmällä vedellä.
"Kiitos vielä kerran teille ja vaimollenne!" Korpraali hymyili ja sai Williamin painamaan vaivaantunena päänsä. Niin, hänhän asui täällä naimattoman naisen kanssa. Mutta ei sitä voinut korjata, sehän oli siveettömyyden huippu!
"Olkaa hyvä", mies mutisi ja riensi auttamaan "vaimoaan".
Leela oli jäänyt istumaan oven viereen, mutta Arya kanniskeli vettä sotilaille, mikä ei saanut tämän äitiä hihkumaan innosta.
"Katso nyt, Aryaa!" leski sihahti herran korvaan tarjoten samalla kuppia jollekkin."Pyörii sotilaiden ympärillä kuin huora!".
"Ei tuossa mitään pahaa ole!" William nauroi ja silitti tummia hiuksia rauhoittavasti. "Hän on vasta 12".
"Silti!" Indrani intti vastaan työntäen vaalean käden turhautuneena pois.
"Nuo luulevat, että olet vaimoni, joten pientä teatteria peliin", mies kuiskasi virnistäen.
"Ei voi olla totta", leski hymyili myös vaikka tiesi, että totuus pilaisi heidän jokaisen maineen.
He naureskelivat vielä pitkään väärinkäsitykselle ja vilkuilivat välillä Aryan liikkeitä. Tyttö tosiaan näytti viihtyvän seurassa. Ehkä hänet pitäisi viedä jonnekkin tanssimaan tai jotain, William ajatteli tietäen Indranin kieltävän ajatuksen jyrkästi.
"Arya, tule tänne!" nainen huusi yhtäkkiä ja sir näki tytön juttelevan jonkun puoliksi pyörtyneen sotilaan kanssa joka lipitti vettä ahnaasti.
Tyttö ei näyttänyt kuulevan vaan jatkoi juttua. Leela tuli Williamin jalkojen juureen ujona.
"Isi, pääsenkö syliin?".
"Toki, enkelini", William nosti tytön syliinsä ja pikkutyttö kietoi laihat kätensä hänen kaulalleen.
"Nuo mehet ovat pelottavia", tyttö kuiskasi.
"Eivät he mitään tee, ovat vain janoisa", "isi" kertoi.
"ARYA!" huusi puolestaan Indrani  ja lisäsi perään hyvin hiljaa muutaman sadattelun intiaksi.
Vindoin tyttö liikahti lähteäkseen, mutta mies kutittikin Aryaa vyötäisiltä. Nuori neiti vaipui kikattaen kaksinkerroin ja leski huusi jälleen:"ARYA, NYT HETI!"
Tyttö pääsi vapaaksi hyökkäyksestä ja juoksi heidän luokseen katsoen vielä kerran jälkeensä.
"Hyvä jumala, Arya! Tästä puhutaan myöhemmin", Indrani sihahti silmät viiruina työntäen syytetyn kohti mökkiä. "Pysyt sisällä kunnes nuo ovat lähteneet, tuliko selväksi?!".
"Ei hänelle olisi tarvinnut noin tehdä. Kyllä hän saa miesten kanssa puhua, puhuu hän minunkin kanssani", William huomautti hiljaa ja katsoi leskeä hellästi. Katse taisi vedota enemmän kuin sanat sillä Indrani halasi miestä ja sylissä olevaa lasta lujasti ennen kuin lähti itsekkin mökkiin puhumaan tytölle.


Pätkä ei välttämättä aukea kaikille, mutta herrasta tulee vielä juttua lisää (joskus) joten ehkä hänen arvoituksensa ratkeaa vielä teillekkin:)

Nurkkaan ajettuna

TYTTÖ

Makasin aivan hiljaa. Katosin kaupungin tummaan siluettiin. Olin yksi varjoista. Nojasin kivitalon seinään kuunnellen omaa kiihtynyttä hengitystäni. Ilma oli kuuma ja hämärä yö täytti kujan pienellä valolla. Se valo pilasi piiloni, mutta en voinut muutakaan. Painoin koko hennon ruumiini seinää vasten. Sen kylmä pinta viilensi paitani lävitse tummaa ihoa. Kuulin askeleet ja pusersin silmät kiinni. Pelkäsin nähdä sitä kun minut nähtäisiin. Pelkäsin ihmisiä, pelkäsin valkoisia, pelkäsin miehiä. Siksi olin hiljaa ja silmät kiinni. 

Askelleet tulivat luokseni. Jo niistä kuuli, ettei kysessää ollut toveri. Ne askeleet olivat hallitsevan voiman, helvetin. Ne tulivat lähemmäksi ja silmäni sattuivat siitä kiinni pitämisestä. Saatoin kuulla kuinka valkoinen nauroi onneaan. Yksinäinen, nuori tyttö nurkkaan ajettuna. Askeleet lähenivät ja ainoa mitä seuraavaksi tunsin oli kauhea kipu. Se levisi raajoista kaikkialle, missä sitä ei vielä ollut.

BOB

"Katso, Bob!" Mark osoitti nuorta tyttöä, joka makasi maassa tummat kasvot mustelmista kirjavina.

"Se on keisarinnan palvelija!" tunnisti Bob.

"Raiskattu", tiesi Mark ja käveli palvelijan luo kokeillakseen pulssia. " Mitä hän täällä tekee?".

"En tiedä. Ehkä keisarinna antoi vapaata", Bob puisteli päätään surullisena kun Mark otti lätsänsä pois päästä ja teki ristinmerkin tytön yllä. 

"Rouva keisarinnalle pitää kertoa", Bob jatkoi ja sai Markin nousemaan kiireesti ylös. 

"Sinä kerrot!"

"En!"

Riidan keskeytti valkoinen nainen, joka avasi huoneensa ikkunan. Tämä katsoi miehiä hetken, erityisen kauan tummaa Bobia ja tyttöä jotka olivat niin lähellä häntä ja Markia.

"Mene siitä huutamasta, neekeri ja jätä paremmat rauhaan!" kuului vihainen huuto ikkunasta.

"Joku on tappanut ystäväni", Bob muistutti hiljaa, tietäen saavansa piiskaa jos nainen kuulisi. Mies kumarsi syvään ja lähti hiekkatietä sataman suuntaan. Tämän vahva ja luotettava hahmo sai Markin huokaamaan. Tyttö jäi paikalleen, vaikka eihän sillä mitään väliä ollut.

Poika raidallisessa pyjamassa- ihana kirja

(kansi)

Nimi: suom. Poika raidallisessa pyjamassa eng. The Boy in the Striped Pyjamas

Kirjailija: John Boyne

Ilmestynyt: 2006(en ole varma)

Päätin lukea tämän kuuluisaksi tulleen kirjan, koska sitä oli kehuttuni niin monessa blogissa. Ja se kannatti! Olen nimittäin kiinnostunut (niin kuin varmasti moni muukin) keskitysleireistä ja muutenkin toisesta maailmansodasta(hissassa käsitellään juuri ensimmäistä). Tämä Boynen kirja näytti Natsien holokaustin taas uudesta näkökulmasta. Itse tunsin lukiessani vain suurta inhoa ja ahdistusta! 

Kirja kertoo Hitlerin Natsi-Saksan noususta 9-vuotiaan saksalaispojan näkökulmasta. Brunon isä on suuri komedantti, jonka varalle Hillerillä (Hitlerillä) on suuria suunnitelmia. Koko perhe lähetetään Aus-vitsiin (kuten Bruno sanoo), jossa ei ole yhtään leikkikavereita eikä mitään tekemistä! Huoneensa ikkunasta Bruno näkee tuhansittain raidallisiin Pyjamiin pukeutuneita ihmisiä, jotka ovat aidan toisella puolella. Isä sanoo, ettei heistä tarvitse piitata, eiväthän he ole edes ihmisiä! 

Eräänä päivänä Bruno päättää poistua ärsyttävän siskonsa ja inhottavan luutnantin seurasta ja lähtee löytöretkelle. Hän kävelee aidan reunaa pitkin kunnes näkee ikäisensä pojan aidan toisella puolella. Shmuelin kanssa jutellessa unohtuu kauaksi kadonnut Berliini ja siellä olevat ystävät. 

Kirjan tarina on samalla tavalla ahdistava, pelottava, ihana ja mielenkiintoinen. Itku oli lähellä kun Bruno halusi päästä leikkimään Shamuelin kanssa. On kauheaa, kun kirjaa lukiessa ymmärtää mitä todella tapahtuu, mutta Bruno ei. Hänen ympärillään ihmiset kuolevat ja tekevät kaikkensa selvitäkseen. Shamuel opettaa Brunoa ymmärtämään, että on muutakin kuin sotilaat(jollaiseksi Bruno haluaa isona) ja Saksa.

Olen kyllä surkea arvioimaan näin taidokkaasti kirjoitettua kirjaa, joten lukekaa itse ja ihastukaa!

"Melkein yhtä mahtava kuin Anne Frankin päiväkirja, tai oikeastaan yhtä upea" 

- Elviira 

Tiskillä

Kerrasta viisastuneena kirjoitan tarinan luettavalla tekstillä:)

(Alkaa)

Sandy kaatoi viskipullon rippeet lasinsa pohjalle ja otti huikan selkä asiakkaisiin päin. Työaikana sai harvoin omaa rauhaa, eikä sitä ollut nytkään. Asiakkaiden kestämiseksi oli aina paikallaan pieni väli ryyppy. Itse pubin pitäjä asteli paikalle katsomaan uuden tarjoilijansa otetta. Mies lähestyi neljääkymmentä ja se näkyi kasvoista. Suupielessä roikkuva sätkä sai Sandyn aina yökkäämään. Mies ei ollut ehkä erityisen seurallisen näköinen, mutta hän ja tyttö tulivat hyvin toimeen. 

"Myynti?" Connor, tai Con kuten tutut sanoivat, murahti ottaessaan lisää olutlaseja kaapista.

"Hyvä", Sandy vastasi hymyillen hiukan. Conkin hymyili ja iski silmää. Hyvä myynti sai heidät väistämättä hymyilemään.

Kanta-asiakas, Johnny rojahti tiskin viereesä olevalle baarijakkaralle ja pyysi brandyn.

"Tulee oitis!" Sandy huikkasi ja virnisti asiakkaalle riemuissaan. Tutut kasvot, hyvällä tuulella oleva työnantaja ja mahtava myynti seisoivat pirteän ilmeen takana. 

Savuinen tunnelma ja himmeäästi valaiseva kattolamppu tuntuivat lämpöiseltä. Sandy siveli puista baaritiskin pintaa ennen kuin asetti brandylasin Johnnyn eteen. Vielä tunti tätä.

Naisen ajatukset risteilivät aina Johnnyn poukkoilevasta löpinästä, tikkaa heittävien riemunkiljahduksiin. Joku pyysi kolme olutta ja Con alkoi täyttää laseja. Sandy oli ensimmäistä kertaa ylpeä, että sai olla täällä tiskin takana ja kuunnella kun radiosta kuului hiukan säristen:

"Uu-uu...I love you..."

Hän pyörähti piruetin Conin harmiksi ja lauloi radion mukana kappaleen loppuun. Johnny yhtyi lauluun ja ulos asti kuului:

"Uu-uu...I love you!"

Tihkua

Sorapolku oli aivan musta ja taivas aivan harmaa. Ne loivat yhdessä ahtaan ja supistuneen horisontin joka roikkui omenapuiden yläpuolella hentojen narujen varassa. Minun olisi tehnyt mieli mennä katkomaan ne narut ja päästää maailma tuskastaan. Kun istuin siinä talon portailla ja tiirailin puutarhan takana heiluvaan metsään halusin ennen kaikkea olla keiju. 

Keijuna olisi varmasti ihanaa. Varsinkin sateella! Nyt niin litimärät hiukseni olisivat olleet suurella, paksulla letillä ja mustan sisäkön mekon sijaan kastehelmistä ommeltu leninki olisi verhonnut vartaloani. Miten hienoa olisi hyppiä sammaleen peittämällä kostealla maalla ja verhoutua harmaaseen hämärään kuin vanhaan turkiskasaan ihmisenä. Jo katseenikin lumoaisi ohikulkijat ja lauluni saisi heidät juoksemaan perässäni. Olisin ikuinen arvoitus!

" Rudy!", kuului samassa huuto ja hypähdin ylös. Emäntäni turkistakki valahti märälle nurmikolle enkä voinut kuin alistua nähdyksi.

"Mitä sinä täällä teet?!" omenapuun takaa ilmestyvä mies huudahti hymy kosteilla kasvoillaan.

"Sid?!" huudahdin epäuskoisena ja juoksin tämän luokse unohtaen takin sillepaikalleen.

Tumma, kihara tukka oli vasta leikattu ja nenän alle oli kasvanut pienet viikset. Hymyilin epäuskoisena, veli!

"Mitä sinä itse täällä teet?"kysyin rutistaen sotilaspojan lämpimään halaukseen.

"Etsin systeriäni", Sid nauroi niin, että valkoiset hampaat näkyivät.

"Onko sinulla kaikki hyvin?!" yritin tyyntyä iloisesta jälleennäkemisestä, mutta se oli turhaa. 

"On, on! Halusin vain nähdä sinut ennen kuin lukitun paikoilleni avioliiton satamaan", veljeni ääni kuulosti jotenkin surulliselta mutta en välittänyt siitä nyt.

"Ihanaa, että tulit! Mennään sisälle, että voit lämmitellä. Se sopii varmasti Emännälle!" puhelin innoissani, mutta Sid tarttui minua kädestä ja pysäytti siihen, portaiden alimmalle rapulle. Katsoin hänen vakavia kasvojaan kysyvästi ja jäin aloilleni. Tihkutus jatkui taukoamatta ja se teki tummia läiskiä kuivana pysyneeseen mekkooni. Hiuksiani pitkin valui pisaroita ja räpsyttelin muutamia pois silmän tuntumasta.

"Niin?!" lopulta kuiskasin. Olisin halunnut mennä sisälle takkatulen lämpöön sillä fakta on, että en muutu keijuksi vaikka kuollut siskonikin astelisi puutarhaan. 

"Jäädään tänne. En halua sisälle, se ahdistaa minua. Sade tekee vapaaksi".

"Täällä on hiukan kylmä", yritin.

"Tihku luo minulle siivet ja voin lentää niillä pois. Vai mitä?!" Sid hymyili minulle hiukan.

"Olemme kuin keijuja", henkäisin ja näin meidän molempien lentävän taivaalla höyhensiivin. Katkoimme pilvien köydet ja lensimme ylemmäs pois tästä helvetin suosta.

Tarina minulta. Turussa raivoava sade ja kamuni "sade tunnelma" inspiroivat. Kiitti:)

Pieni tyttö

Pieni tyttö odottaa ja odottaa,

Miksei äiti jo silmiään avaa?

Isä joi itsensä humalaan,

äiti ja veli heitettiin hautaan.

Itkemään jäi pieni tyttö.

Minä häntä otan kädestä kiinni ja näytän maailmaa...

Ota, Pieni tyttö kädestä kiinni,

katso taivaan värejä...

sininen, punainen,

leiskuvat värit sen!

Hymyile, Pieni tyttö,

katso meren aaltoja...

loiskuvat humisten,

vallassa haltijoiden!

Naura vain Pieni tyttö, elämän iloille,

katson syvälle silmiisi sinisiin.

Löydä lämpöä ihmisistä,

löydä kuolema kaikista.

Se meissä asuu, odottaa,

vain tilaisuutta narrata!

Pieni tyttö, älä itke!

Nukkeasi rutista ja hymyile vain,

ei itkeminen auta ain´.

Joskus hymyilet ja kaikkea tätä mietit,

niin kuolemalta pakenet.

Älä jää ansaan, alä hylkää elämää,

se sinulta riemun vielä vie!

Runo-yritys minulta:)

Aina voi yrittää! 

Varsinkin sinä, Pieni tyttö... yritä edes!