Kattokaas tänne!

Eli siis äskeisessä postauksessa kummitteleva tarina löytyy täältä blogista Catherine-vaimon näkökulmasta

Katsokaa, se on nyt pakko

Tarina on niiiiiin hieno... Ja toiset näkökulmat on mielenkiintoisia;) jos luoja suo näitä olis tulossa paljon lisää!

William keskustelee ammeessa nousseen vaimonsa kanssa...

William kuuli kuinka Margateth lähti kylpyhuoneesta ja sulki budoaarin oven perässään kiinni. Ääni sai miehen nousemaan sängynlaidalta, sillä kahdenkeskistä hetkeä tämä oli juuri odottanut. Hän hiippaili ovenrakoon nähdäkseen kuinka Catherine nousi kylvystä ja puki ylleen silkkisen aamutakkinsa jonka kamaripalvelija oli juuri tuonut. Tämän nähtyään William astui huoneeseen kauluspaita "vahingossa" auki ja solmio tipotiessään.

"Catherine?" Hän sai sanottua haroen samalla kiharoitaan joista oli suunnattoman ylpeä.

"William, tulen pian!" Vaimo kääntyi Herttuankatu puoleen kasvot ystävällisestä hymyssä. Toinen vastasi siihen silminnähden helpottuneena, sillä oli pelännyt Joen tai Kuninkaan vieneen hänen paikkansa. Rohkaistuneena William otti askeleen lähemmäksi ja kaappasi Catherinen lujaan halaukseen.

"Me emme tarvitse lasta, rakas. Emme minun mielestäni! Onhan meillä Sofikin!" Hän tunsi kuinka nainen jäykistyi halauksessa tajuttuaan keskustelun aiheen. Herttua suuteli Catherinen ruskeita hiuksia ilmeisesti toivoen, että se rauhoittaisi.

"Oletko TODELLA sitä mieltä?" Vaimo mutisi pitäen kalvenneita kasvoja miehensä olkapäällä.

"Tietenkin! Olen TODELLA pahoillani kun en tullut ajatelleeksi aiemmin...", lauseen loppu puuroutui epämääräiseksi sössötykseksi "Puolvuotis hääpäivänkin voi hylätä".

Williamlaski kädet Catherinen lanteille ja nosti päätään nähdäkseen sievät kasvot kokonaan. Hän ei antaisi tätä aarretta Joelle ilman pitkää taistelua! 

"Etkö haluakaan?" Herttuatar kysyi yllättyneenä, mutta yllättyi vähemmän suukottaa jonka sai poskelle.

"Haluan, tietenkin haluan! Mutta haluatko SINÄ?" Mies hymyili silmät tulvillaan tietynlaista hellyyttä.

"Eiköhän vastaus ole ehdoton EI!?" Kuului vihaista vikinää budoaariin vievältä ovelta.

Pariskunta irrottautui noloina toisistaan näyttäen aivan kahdelta kiinni jääneeltä kamaralta. 

Herra Bonsdroff katsoi inhoten vävyään ja tytärtään, joiden outo keskustelu oli kuulunut melkoisen selvästi budoaariin, jossa hän oli odottanut "kultasensa" tuloa. 

"Iltaa, rakas appi-ukko", William rahti toivoen papparaisen suosivan kuuseen...

"Isä, mitä teet täällä?" Tytär sai kysyttyä.

"Ahdisteleeko tuo retku sinua, kulta?" Herra epäili saaden vihan kuohahtamaan "vastustajassaan". 

"Minä en AHDISTELE häntä!" William huusi ja silmistä valui äskeinen hellyys nopeaa tahtia kylpyhuoneen lattialle.

"Isä, William ei ahdistele minua, hän on aviomiehen!" Catherine tarkensi vilkuillen kumpaakin hermostuneena. 

"Aviomies tai ei, renttu hän kuitenkin on!" Isä tiesi

"Saatanan vanha ukko...", renttu mutisi eikä voinut virkata ääneen mitään.

"Tule isä, vien sinut sänkyyn", herttuatar yritti hymyillä, mutta Williamin vihainen katse latisti yrityksen alkuunsa.

"Voit jäädä sinne jos haluat", isä lupasi auliisti.

"Niin, niin! Nuortaverta sänkyysi! Lähtikö Fidelia lätkimään, vai?!" William huusi Bonsdroffien perään ennen kuin palasi makuuhuoneeseen purkamaan kiukkuaan.

Kirjoitin I padilla, joten sisältää runsaasti virheitä!

Kiltin yön lahjat...

Nimi: Kiltin yön lahjat

Kirjailija: Mari Mörö

Ilmestynyt: 1998

Kuva: www.antikvaari.fi

Tämä oli ensimmäinen Mari Mörön kirja jonka olen lukenut, ja ensimmäinen romaani jonka hän on kirjoittanut:) Jotain samaa... Tämä oli joka tapauksessa hieno, ja haluasin tämän perusteella lukea lisää Möröä!

Kirja kertoo Siiasta, Pöyhösestä ja Viikistä, joiden epämääräisen surkeat elämäntarinat nivoutuvat sattumien kautta yhteen.

Siia on kuusi vuotias pikku tyttö, jonka äiti on "taiteilija". Äidin tanssi-bisnes vie kuitenkin tämän kaiken ajan, joten Siia viettää päivät yksikseen tai kaverinsa kanssa. Lohdutukseksi poissa oloistaan äiti antaa tytölleen "kiltin yön lahjoja". Siian elämään kuuluu siis ostarilta näpistely, sätkien tekeminen äidille ja tämän kulloisellekkin yö seuralle sekä hamstereiden ruokinta milloin milläkin.

Pöyhönen ja Viikki pulestaan saapuvat Pietarista, jossa ovat hoitaneet hämärähommiaan. Pöyhönen tuntee Siian sekä tämän äidin ja hänen mummonsa yksiö onkin aivan näiden vieressä! Sillä aikaa kun Pöyhönen yrittää saada Viikin hommaamia kaljoja sekä Siian äitiä kotiin ehtii Viikki tutustua tomeraan naapurin tyttöön paremmin. 

Viikki saa siis huolehtia Siiasta kun Pöyhöstä, juomia saatikka äitiä ei ala kuulua! 

Kirja oli hyvä, tosi hyvä. Puhekieli/slangi ei aina ole mieleeni, mutta tähän se sopi paremmin kuin hyvin. Siia käytti välillä itse keksimiään sanoja(esim. äiti oli Miima) joten tipuin välillä kärryiltä. Tyttö oli kuitenkin uskottava, ja mielestäni pikkutyttö voisi ajatella juuri jotain tuollaista, jos elämä olisi sellaista kuin Siialla...

Kirjasssa ei ollut itkussa rypemistä tai anelua, se vain kertoi miten asiat ovat. Ilman mitään voivottelua. 

PIDIN, PALJON!-Elviira

LISÄKSI rupean täyttämään lupauksiani! Luin noita vanhoja tekstejä ja järkytyin kaikesta mitä olen sanonut, mutta en tehnyt! Esim. kohta luetusta kirjoista, kohta Tuhkolma-kuvia, kohta kuvia uudesta hameestani!

EI VOI OLLA TOTTA!

no, yritän nyt satsata, enkä lupaa enää MITÄÄN! 

Lontoon yllätyksiä jatkuu... + kukkia!

Ks. Lontoon yllätyksiä-postaus jos ette ole sitä vielä lukeneet! Sitten voi aloittaa...

Eli tämä on samaisen päivän iltaa, Nicholas on lähtenyt ja Arya mennyt yöpuulle...Mutta Thomas on valveilla. Hän kuulee ääniä alakerrasta ja lähtee katsomaan mistä ne ovat peräisin.

Thomas laskeutui portaat alas ja tuijotti kummeksuen valoa jota hohti keittiön ovenraosta. Hän hiipi epäröiden lähemmäksi ja kurkisti ovenraosta. Anne-kulta se siellä istui pöydän ääressä yöpuku päällään ja kaatoi wickyä pikariin. Hän tarjosi lasia herra Sharmalle, joka otti sen pöydän toiselta puolen vastaan. Miehen kauluspaita repsotti aavistuksen liikaa auki...

Thomas olisi VOINUT rynnätä paikalle, mutta hän malttoi odottaa kuullakseen salakokoontumisen syyt ja seuraukset!

"Muistatko kun olimme siellä metsässä kahlailemassa?" Anne kysyi avaten samalla nutturansa ilmeisesti toivoen, että se saisi oudon muukalaisen kokonaan itselleen. Herra Sharma näytti kyllä olevan valmis vaikka astumaan alttarille, kunhan saisi katsella naista.

"Emmekö sitten olleet siellä luvatta ja joku yli-innokas riistanvartia tuli osoitteleman meitä haulikollaan?!" William Sharma naurahti hörpäten väkijuomaa silmissään outo katse. Katse sai Rouvan poskille hennon punan, mistä Thomas ei pitänyt alkuunkaan!

"Kyllä, se niin taisi mennä! Muistatko kun kannoit minua loppumatkan?"

"Muistanhan minä; olin aivan varma, että esitit!"

"Niin taisinkin", Anne hymyili keimaillen ja sai oventakana kurkkivan aviomiehensä aukomaan järkytyksestä suuta. Hänen pikkuinen Anne-vaimonsa!?

"Otatko lisää?!" emäntä tiedusteli huomattuaan nopeasti tyhjenneen pikarin.

"Voisi luulla, että et tunne minua", William hymyili ja sai rouva Gardenerin nauramaan. Thomas ei ollut koskaan nähnyt vaimoaan NIIN iloisena! 

Nainen kaatoi lisää vieraansa lasiin ja otti sitten itsekkin huikan.

"Mutta todellisuudessa tunnen sinut TODELLA hyvin"

"Uskallan väittää, että jopa paremmin kuin oman miehesi", William iski silmää tavalla, joka toi Annen mieleen menetetyt vuodet. Hän huokasi raskaasti, se kaikki oli ollutta ja mennyttä...

"Olen niin kiitollinen kun nostit minut pois...sieltä", entinen Esen kuiskasi kumartuen samalla pöydän yli miehen puoleen.

"Se oli ihanaa aikaa, se", William huokasi myös ja suuteli sitten Annea hetken mielijohteesta. 

Teko sai Thomasin heittämään keittiönoven auki ja karjaisemaan:

"Mitä helvettiä täällä oikei tapahtuu!?"

Herra Sharma ponnahti ylös kaataen tuolinsa kolisten kivilattialle. Anne nousi myös parahtaen:

"Älä käsitä väärin!"

"Käsitän oikein hyvin!" lakimies mylväisi liikkuen lähemmäksi kalvennutta miestä. "Tässä meillä vasta oikea herra Tuntematon, vai olisiko renttu tai rakastaja parempi nimi?!"

"Voimmeko puhua rauhassa!" William pyysi perääntyen vihasta tärisevän miehen edessä. 

"Mistä te tunnette, herra Rakastaja!?"

"Ilotalosta", vieraan teki mieli kiljaista, mutta hän päätti pitää suunsa kiinni.

"Thomas, minä vain annoin vieraalle juotavaa!" Anne nyyhki.

"Suksi kuuseen RENTTU, äläkä tule enään tänne äpärinesi!" isäntä huusi nyrkit heiluen ja sai Williamin pinkomaan yläkerran vierashuoneeseen.

"ARYA, ME LÄHDEMME NYT!" hän huusi jo ovella ennen kuin oli matkatavaroiden kimpussa.

"Miksi?" tyttö kysyi uuvuksissa.

"Kerron joskus myöhemmin, pakkaa vain tavarasi!" William neuvoi kauhuissaan ja vilkasi ikkunasta pihalle. "Me käytämme tätä reittiä, pikkuinen".

Eli näin hyvin ovat hänen asiansa:) 

Lontoon yllätyksiä

William on lähtenyt viemään Aryaa takaisin Intiaan, mutta tarvitsee ensin yösijan sillä laiva lähtee vasta seuraavana iltana. Kapakassa William ystävystyy lakimieheen nimeltään Thomas. Tämä tarjoaa miehelle ja pikkutytölle sänkyä. He lähtevät kolmisin talolle päin...

Sir William puristi Aryan kättä kun he seurasivat Lakimies-Thomasta katua eteenpäin. He saapuivat valkoiseksikalkitulle talolle jonne johdatteli pieni sorapolku. Thomas avasi puisen oven hymyille samalla miehelle ja tytölle luotettavasti. 

Näkymä, joka silloin aukesi Williamin eteen sai hänet aukomaan tyhmänä suuta...

Esen Darzi, juuri se Esen, joka oli vienyt hänen rahansa Intiassa, sekoitteli keittoa messinkisellä liedellä hiukset nutturalla ja esiliina pellaivaisen leningin suojana. 

Sir Nicholas Blackbourn, juuri se Nicholas jonka kanssa hän oli leikkinyt pienenä, istui puolestaan pienen keittiöpöydän ääressä ja näpräsi sille asettamaansa silinterihattua. 

Kumpikin kääntyi tulevien puoleen ja järkytys valaisi heidän kasvonsa. 

"SIR WILLIAM!?" Esen ja Nicholas huudahtivat Williamin kauhuksi ja lakimiehen yllätykseksi.

"Mitä tämä tarkoittaa?!" Thomas kysyi kulmien rypistyessä epäilyksestä.

"En tiedä, he varmaan erehtyivät", William hymähti vilkaisten Eseniä ja Nicholasta epäuskoisena "Enhän minä ole SIR!"

"Luulin teitä ystäväkseni", Nicholas myötäili tointuen yllätyksestä.

Arya vilkuili aikuisia peloissaan ja puristi "isänsä" kättä tiukemmin.

"Kuka te todella olette?!" Esen sai kysyttyä. Hän toivoi hartaasti voivansa paeta sillä sekunnilla vaikka kuuhun. 

"William Sharma ja hänen tyttärensä", Thomas esitteli. Nyt oli Nicholaksen vuoro aukoa suuta tyhmänä. "Annan heille yösijan, jos se käy sinulle, kulta?" 

"Toki, toki!" Esen hymyili, mutta katsoi lasta alta kulmien. Samalla hän pisti merkille kihlasormuksen Williamin vasemmassa kädessä.

"Minulla olisi vähän yksityistä asiaa, Thomas", Nicholas sanoi lopulta, kun oli tehty melkoisen turhat esittelyt. Hän olisi halunnut vain tietää mistä rouva Gardener tunsi Williamin! 

"Selvä, tulen pian takaisin herraa Sharma!" Thomas ja herra Blackbourn poistuivat jättäen entiset rakastavaiset kahden...

Arya istui sohvalle yhdessä herttuan kanssa jaa nukahti pian silkasta uupumuksesta sekä jännityksestä. Tätä hyödyntäen hän nousi varovasti ja käveli naisen luo.

"Mitä teet täällä?!" William ja Esen kyssyivät yhtä aikaa, hermostuneina.

Kysymystä seurannut hetken hiljaisuus katkesi kun mies kysyi uudelleen: "Miksi lähdit?!"

Esen katsoi herraa pitkään, mittaillen katseellaan komeita kasvoja, koreita vaatteita, samoja kiharoita sekä tuota sormusta.

"Anna anteeksi!" hän huudahti lopulta lähestyen "ystäväänsä".

"Olen antanut jo", William hymyili ymmärtämättä miksi sanoi noin, kun oli väittänyt, että huutaisi kaikenlaisia syytöksiä jos vielä näksisi "serkkunsa".

 Hän ei tiennyt mitä voisi enää sanoa. Onneksi Esen ratkaisi pulman retkahtamalla miehen kaulaan. 

He halasivat jotenkin huojentuneina saadessaan vielä nähdä, pyytää anteeksi ja korjat näin entiset erehdykset. 

"Olet naimisissa. Kuka on onnekas?" Esen kuiskasi rentun korvaan pitäen päätään tämän olalla. 

"Nainen nummilta. Kaunis herttuatar", William kertoi pitäen löysästi rouvan vyötäisiltä kiinni.

"Nuori, viettelevä ja rikas myös?!" Esen naurahti.

"Rikas kyllä", mies mutisi toivoen samalla hartaasti, että Nicholas saati Thomas eivät saapuisi paikalle. Aryakin saisi jatkaa uniaan.

"Thomas ei tiedä Intiasta mitään, minä olen pikkuinen Anne-vaimo nyt!" entinen neiti Darzi antoi Williamin päästää irti ja jatkoi sitten keiton sekoittamista.

"Lakimiehen vaimoksi... aika suuri muutos!" Herttua nauroi nojaten hellaan. "Anne" näki "herra Sharman" silmissä vilahduksen entisestä tulesta...

"Mitä teit rahoillani?"

"Matkustin tänne", Esen huokasi anteeksipyytävänä.

"Sinä olisit voinut kertoa", William huomautti.

"En olisi...", nykyinen rouva Gardener mutisi juuri kun herrat palasivat ja Arya heräsi sohvalta johon oli nukahtanut.

Tön tön töö... SYDÄMEN ASIALLA EI TUU TÄNÄÄN! ;( ;( ;(

*paljon vollotusta*
KORJAAN SE TULEEKIN, oon niiiiiiin sekaisin viikonpäivissä:)
JAKSOSSA ON MEGGIELLE LUVASSA ROMANTIIKKAA, NYT PARASTA PELIIN NAYLON!

Dr. Adrian Bennet

Mary Bennet hymyili iloisesti kun veli salpasi matka-arkkunsa hihnat ja nappasi tweed-takkinsa naulakosta.

"Toivottavasti saat työtä sieltä kylästä!"

"Niin, aina saa toivoa", Adrian Bennet hymähti kääntyessään siskonsa puoleen. "Mutta sinua tulee joka tapauksessa hirveä ikävä!"

sisarukset halasivat toisiaan lujasti, kunnes nuori tohtori päästi irti. Mary katsoi ruskeita silmiä ja geelillä taakse vedettyä kampausta. Veljen vakavat kasvot ja luotettava katse olisivat avanneet täydellisen uran kaupungin sairaalassa, mutta hän halusi muutosta! Mary itse oli saanut muutoksista tarpeekseen sodan aikana...

"Selviäthän sinä nyt?!" Adrian kysyi vielä hellästi hymyillen. 

"Joo, joo!" neiti Bennet nauroi ja työnsi matkalaukun miehen käteen. "Kunhan tulet käymään kuukauden päästä!"

"Jos en tule, tule edes sinä", Adrian pyysi avatessaan oven vilkkaalle satamakadulle. 

"VARMASTI!" Mary hihkui katsoessaan veljen ryhdikästä hahmoa oviaukossa.

Adrian käveli autolleen, joka odotti käynnistettynä talon pielessä. Hän istui nahkaiselle istuimelle ja vilkaisi housuntaskusta kaivamaansa valokuvaa. Menneidyydestä hymyilevä nainen valaisi arvokkaat kasvot ja adrian asetti vaimonsa auton konepellille. 

Mary katsoi kun auto kaarsi tielle ja tohtori vilkutti hänelle vielä tien päässäkin. Sitä tuskin näki, mutta sisko hymyili iloisena. Laura Bennet, Adrianin edesmennyt vaimo, olisi ollut ylpeä jos olisi nähnyt miten mies pääsi surusta yli! Adrian selviytyi jopa paremmin kuin hän, Kennethin kuolemasta... 

tämmöinen pikku tarina:)

Adrian Bennet on nuori tohtori joka menetti vaimonsa Laura Bennetin sodan aikaan. Mies hakee työtä maaseudun pikkukylästä, sillä entinen rakastajatar(hoitaja sairaalassa) haluaisi naimisiin.

Mary Bennet on Adrianin sisko joka menetti myös aviopuolisonsa, Kenneth Blackin, sodassa. Hän on opettajana hienostoperheessä:)

Williamista puhuttua

Anne Romanovin pohdintoja

Anne katsoi junaa josta näkyi enää vain pienet savupilvet, jotka nousivat keväiseen Moskovan ilmaan.

Rouva avasi kätensä jolla lepäävä hopeinen sydän-kaulakoru tuntui kylmältä kämmenellä. Anne talletti sen nyrkkiinsä eikä tiennyt mitä ajattelisi. 

Sir William Middlesworth oli sellainen, jopa lähdettyään hän hämmensi! Miehen komeat kasvot ilmestyivät hänen eteensä sanoen: "Anne, minä rakastan sinua!".

Lause oli soinut hänen päässään koko päivän! Mitä herttua oli kuvitellut?! Aivan kuin hänellä ei olisi muutenkin murhetta! 

Ei Williamissa mitään pahaa ollut, mutta hän oli vain ÄÄRETTÖMÄN mustasukkainen, mikä oli aiheuttanut suunnattomasti ongelmia ja murhetta...

"Karkaa kanssani, rakas! Lähdetään kauas Amerikkaan ja jätetään tämä tylsyys!" William oli huudahtanut.

"Ei, se ei olisi järkevää!" hän oli puolestaan parahtanut. 

Typerä, mutta ystävällinen mies! Nyt hän oli mennyt...

Scarlettin tunteidenpurkaus Catherine Middlesworthille

Scarlett katsoi rouva Middlesworthia pitkään kunnes käveli tämän luo hame kahisten ja kopautti tätä nopeasti olkapäälle. Catherine kääntyi häntä kohti ja kasvoista näki valvotut yöt.

" Tiedän miltä tuntuu kun HÄN lähtee", Scarlett sanoi hiljaa, leuka arvokkaasti kenossa sekä kädet sievästi päällekkäin.

"En ymmärrä mistä puhutte, lady Scarlett", Catherine lausui jäisesti.

"William on sellainen, että häntä ON hankala ymmärtää", neiti huokasi luoden katseen jonnekkin kauas. 

"Minä tein virheen kun otin hänet takaisin ensimmäisen retken jälkeen. Toivon, että et tee samaa virhettä".

Catherine katsoi sieviä kasvoja joita oli joskus kadehtinut lausuen: "Se on minun oma asiani".

"Sinä rakastat häntä", Scarlett totesi silmissään jotain säälin tapaista. 

"Entä jos rakastankin?!" herttuatar kysyi toivoen olevansa jo illallisella, eikä tässä jonkun säälittävänä! 

"Se on elämäsi pahin virhe, eikä siitä pääse irti KOSKAAN. Säälin teitä, jos olette hänen uhrinsa", Scarlett  kuiskasi ymmärtäväisenä.

"En ole mikään UHRI vaan rakastettu vaimo, toisin kuin TE, lady! Sitä paitsi... toivon teidän pitävänne mielipiteet suussanne sillä, vaikka William onkin poissa hän on EDELLEEN minun aviomieheni enkä pidä siitä kun häntä HAUKUTAAN!" Catherine tuhahti ja oli aikeissa mennä budoaariinsa kun Scarlett sanoi: " Tiedän hänestä paljon enemmän kuin TE".

Luitko nämä, no kiatosta vaan:) Meillä on MELKEIN omat huoneet laitan EHKÄ tänään kuvia tänne, saa nähdä! Ensin meen ainaki ulos:)

Pikkuinen- vai...pettävä aviomies?!

William 5-vuotta

Pieni näyte ja ASIAAN! 

"Äiti?!" William seisoi ovenraossa ja katsoi kuinka rouva Middlesworth otti pinnit nutturastaan ja levitti kultaiset kiharansa olkapäille. Pojalla oli täsmälleen samanlaiset, vaikkakin lyhyemmät. Muutenkin William oli tullut näöltä enemmän äitiinsä! 

Rouva kääntyi katsomaan pikku herraa ja hymyili onnessaan. Esikoisen harmaissa silmissä oli sama pilke kuin herra Middlesworth vanhemmalla oli ennen. 

"Niin kultapieni?!"

"Miksi sinä et leiki minun kanssani? En halua sitä vanhaa kaakkia!" äiti käveli poikansa eteen ja kyykistyi tämän tasolle yöpuvussaan.

"Eikö hoitajasi ole mukava?!" hän kysyi silittäen lapsen valkeaa poskea osaanottavana.

"Ei ole... Voinko nukkua sinun kanssasi?"

"Olet jo viiden, kulta! Mene omaan sänkyysi vain", Lauretta Middlesworth suuteli Williamin pieniä, vaaleita käsiä ja työnsi hellästi kohti käytävää. Hän olisi maksanut omaisuuden jos olisi voinut olla enemmän tämän kanssa, mutta Herra ei pitänyt siitä...

"Oletko surullinen, äiti?" William kysyi hädissään nähtyään varjon kapeilla kasvoilla, mutta helpottui kun nainen purskahti iloiseen nauruun.

"Pikkuinen, olen AIVAN kunnossa!" 

William hymyili helpottuneen ja kauniit kasvot saivat vanhemman taipumaan.

"tule tänne, kulta! Luen sinulle iltasadun, mutta VAIN yhden!"

William 28-vuotta

William katsoi Catherinen jälkeen varjot silmien alla. Eilen yö olisi saanut yökkäämään ilmankin wicky-lasillista. Kaikki oli käynyt melkeimpä tutussa kaavassa...

Ensin mies oli kuullut, että vaimo oli tunkenut sir Walterin tyttären ja Sofin heidän sänkyynsä, jostain syystä joka ei ollut tälle vielä auennut. Neitsyyden varjelu ei enää paljon auttanut kun HEIDÄN kuollut tyttärensä makasi hautausmaan mullassa. 

No, näiden tapahtumien jälkeen Williamin päässä oli roihahtanut mustasukkaisuus ja suunnaton viha. Kuten hän oli viimeiset seisemän vuotta tehnyt hän hukutti surun/vihan wickyyn. Pitkän tauon takia juoma teki tehtävänsä huomattavasti paremmin ja William oli hubbelissa jo ennen pulloon pohjaa. 

Seuraavan vaiheen mies olisi halunnut unohtaa, mutta kuten hän oli jo monet kerrat todennut... se oli MAHDOTONTA! 

Niimpä, niin... hän oli siis "eksynyt" Cereenin huoneeseen. (Asia mistä hän ei silloin pitänyt, mutta kiitti nyt sydämmestään) Cereen heitti hänet käytävälle ja ILMEISESTI kuningas ja Catherine olivat raahanneet hänet budoaarin sohvalle. 

Se mitä muuta kuningas oli tehnyt Catherinen kanssa sai miehen jälleen täyteen raivoa. Tästä olisi voinut tulla jälleen uusi kierre, mutta aamulla se ei tuntunut enää tarpeelliselta.

MITÄ hän voisi enää tehdä?! William oli pyytänyt anteeksi, mutta tiesi, että se ei riittäisi. Hän TODELLA rakasti tuota naista, nyt hän oli varma. Catherinen hymy lämmitti enemmän kuin Cereeni tyhjät sanat, Annen typerä nauru tai Indranin epäröivät silmät. Nyt se hymy oli kadonnut ikävien tahpahtumien takia pirun kauas! 

TADAA!