William katsoi vaunujensa ikkunasta kuinka ihmisiä juoksenteli kaduilla, ostoksiaan ja vaatteitaan varjellen. Sade tuntui yltyvän ja tuuli sai sen osumaan suojelluimpienkin kakaroiden kasvoille. Lätäköitä väistelevä muori avasi sateenvarjonsa ja sai kateellisia silmäyksiä ohikulkijoilta. William kiitti itseään, kun oli älynnyt ottaa vaunut ennen kuin sade yltyi kovaksi. Oli huomattavasti mukavampaa istua kankain päällystetyillä penkeillä ja katsella verhojen raosta kuinka rahvas kulki saappaat täynnä vettä kotiinsa, minkä kylmyys sai hampaat kalisemaan.
Olihan porvarien joukossa hienompaakin väkeä. Yksi Lady näytti kamppilevan korsetin, vannehameen ja viittansa kanssa. Märät hiukset roikkuivat kasvoilla ja hameen helma oli kuraisista kaduista värjääntynyt ruskeaksi.
"Odottakaa! Pysäyttäkää vaunut!" William huudahti, tunnistaessaan tuon surkean hahmon.
Elizaveta raahautui päättäväisesti eteenpäin, vaikka pisarat saivat hänen hennon ruumiinsa vapisemaan kylmästä ja märäksi kastunut hame alkoi painaa aivan liikaa.
Kotiinkin oli vielä matkaa, mutta hän ei edes halunnut ajatella sitä. Ei ollut edes varjoa! Hattukin oli lennähtänyt pois kovassa tuulessa!
"Elizaveta-neiti!" kuului huuto, joka toi naisen mieleen pelastavan enkelin.
Hän kääntyi äänen suuntaan, peläten ettei häntä oltu tarkoitettu. Ilmesesti kuitenkin oli, sillä joku kaappasi hänet lujaan halaukseen, eikä Elizaveta nähnyt kuin vihertävän takin peittämän rintakehän, joka tuoksui jollekkin miedolle yrtille. Hän kohotti nolona kasvojaan ja kohtasi Sir Willaim Middlesworthin lempeän hymyn. Komeilla kasvoilla kimmelsi vesipisaroita ja silinterihattu oli saanut osansa. Enimmäkseen mies oli kuitenkin kuiva, mikä antoi neidille toivoa. Ehkä Sir asui lähellä?!
"Sir?!" Elizaveta henkäisi järkytyksestä ja irrottautui kiireesti otteesta. Vaikka hän olikin läpimärkä ja kylmissään, ei kannattanut saada huonoa mainetta.
"Minulla on vaunut, voin viedä sinut kotiini lämmittelemään", William tarttui naista kädestä ennen kuin toinen ehti edes miettiä oikeaa vastausta, ja johdatteli kadunvarressa seisoviensa vaunujen luo.
"Onko se nyt kovin sopivaa?" Elizaveta hätäili, vaikka halusi ennen muuta lämpimään ja pois sateesta.
"Juuri NYT se on hyvin sopivaa, kultaseni", William vakuutti huvittuneena toisen näenäisestä haluttomuudesta ja auttoi naisen siltä istumalta kyytiin.
Ajuri jatkoi Williamin käskystä matkaa ja herttua istui aivan neidin kylkeen kiinni kietoen kätensä toisen harteille lämmittävästi. Elizaveta lahjoitti tälle nolon hymynsä, miksi kaikista maailman ihmisitä juuri WILLIAM päätyi näkemään hänet ja auttamaan?! Oli ikävää olla miehelle kiitollisuuden velassa, varsinkin jos tiedosti pitävänsä tästä suunnattoman paljon.
"Miksi kuljit jalan?" William kysyi kiertäen samalla naisen hiuksia sormiensa ympärille.
"Pitkä tarina", Elizaveta huokasi vaisusti ja Sir naurahti.
"En utele enempää, jos suostut jäämään hetkeksi luokseni"
Elizaveta katsoi komeita kasvoja epäröiden, mikä niiden perimmäinen tarkoitus oli. Ilmeisesti myös William näki epäilyksen sillä selvensi asiaa hymyillen:
"Minulla ei ole mitään taka-ajatuksia,neiti. Haluan, että saatte lämmitellä ennen kotiin lähtöä",
Kreivitär punastui ja käänsi katseensa pois kasvoista, joita oli jäänyt typeränä tuijottamaan.
"Tietenkin, jos neidillä itsellään on joitain perimmäisiä ajatuksia tai toiveita en niitä kiellä...", William mutisi virnuillen.
"Minulla ei ole semmoisia koskaan", Elizaveta kiirehti sanomaan, vaikka juuri sillä hetkellä hänen päänsä tuntui kuplivan niistä.
"Siinä tapuksessa olette jumalatar", Sir tokaisi ykskantaan, eikä neiti keksinyt enää mitään sanottavaa.
Vaunutkin pysähtyivät sopivasti, ja ajuri tuli avaamaan vaunujen oven.
William käänsi avainta lukossa ja ohjasi Neiti Ivanovin perässään eteiseen.
"Onko täällä muita?" Neiti uteli ojentaen samalla läpimärkää viittaansa isännälle.
"Ei ketään, jos kiinnostaa", William hymyili pidätellystä naurusta ja viittasi sitten portaiden suuntaan. "Ensimmäinen ovi vasemmalla, minä tulen aivan pian".
William katsoi kuinka Elizaveta nousi uupuneena yläkertaan ja purjehti sitten itse keittiöön. Tiskaaja vuorossa oleva tyttönen lupautui valmistamaan kaksi teetä, eikä miehen auttanut kuin jäädä odottamaan.
"Ovatko Lordi, serkku ja Dickon vielä pukuhuoneella?!"
"Kyllä, herra. Tässä teenne, herra", kyökkipiika niiasi niin syvään kuin vain saattoi ja herttua nappasi kupit itselleen nyökäyttäen kiitoksesksi päätään.
Elizaveta räväytti silmänsä auki tuntiessaan huulet otsallaan. William iski silmää ja sai neidin taas punastumaan.
"Haluatteko teetä?" herttua suoristautui ja tarjosi istuvalle sateen uhrille lämmintä mukia.
"Voi, kiitos!" Elizaveta huudahti hymyillen herttaisesti, siveäksi sitä oli hankala sanoa.
William otti omansa ja istui Ladyn viereen pienelle sohvalle. Miehen huone oli väritykseltään tummansininen ja suuria ikkunoita vasten ropisevat sadepisarat loivat jotenkin kotoisan tunnelman.
"Teillä on kaunis huone", Elizaveta huokasi siemaillen tyytyväisenä juomaansa.
"Kiitos. Voinko...harjata hiuksiasi?" kysymys oli typerä, mutta Williamin vieno hymy teki siitä vain hauskan, sitä paitsi sillä hetkellä Elizavetalle oli yksi hailee harjaisiko keikari hänen hiuksiaan.
"Hyvä on", hän nauroi kun mies nappasi pöydänlaatikosta hiusharjan silmät ilkamoiden.
Elizaveta kuuli kuinka William asteli hänen selkänsä taakse, ja tunsi kuinka harjakset upposivat märkiin hiuksiin. Se oli ehkä hulluinta, mitä Elizaveta oli siihen mennessä kokenut. Hiukset soljuivat Herran kädessä kevyesti ja selkenivät pikkuhiljaa. Oli aivan hiljaista, mutta se ei ollut painostavaa.
"Suututko jos teen jotain yllättävää?" William kysyi yhtäkkiä ja irottautui hiuksista.
"Riippuu aivan mistä yllättävästä on kyse", Elizaveta henkäisi tietämättä mitä odottaa.
William kurottautui sohvan selkänojan yli ja suuteli nopeasti neidin huulia, ennen kuin tämä ehti kunnolla reakoida.
"En, en suutu", Elizaveta katsoi miestä keimaillen silmiin.
"Entä jos teen jotain muuta?!" William kiersi toiselle puolelle ja istui taas kreivittären viereen.
"Riippuu...", Lady kuiskasi epäröiden. Eikä mitään perimmäisiä ajatuksia!?
William naurahti hiukan ennen kuin asetti kätensä naisen uumalle ja suuteli uudemman kerran.
Dickon asteli reippaasti portaat ylös, vaikka ulkona riehuva sää olikin saanut latistettua pörröttävän kampauksen ja Lordin hymyn. Hän sitä vastoin oli varsin hyvällä tuulella, mitä nosti tieto Willaimin kotona olosta. Dickon käänsi Sir Williamin huoneen oven kahvaa ja astui sisään.
Willaim ja Elizaveta Ivanov suutelivat sohvalla toisiinsa takertuen, huomaamatta uuden tulokkaan järkyttynyttä ilmettä.
"Mitä helvettiä täällä tapahtuu?!"hän huudahti ja sohvalla istuvat irrottautuivat kuin taikaiskusta.
"Tuhmia", William ivasi ja sai Elizavetan taas vaihteen vuoksi punastumaan.
"Lordi varamsti pitää tästä", Dickon jatkoi ja sai Elizavetan nousemaan.
"Minun pitää nyt mennä", neiti huudahti katsoen Williamia epätoivoisena.
Herttua heitti huonneen yli Dickonille tästä-puhutaan-vielä-katseen.