Enkeli taivaalta

Jocelyn katsoi hupun alta ohi juoksevia työläisiä joiden pienet, pullukat lapset tärisivät sateessa. Taivas oli tummunut synkän siniseksi ja sai naisen täyteen ahdistusta. Hän nojasi märkään tiiliseinään jonka kylmä pinta tuntui viitan ja mekonkin läpi iholla. 

"Katso, tuossa on taas yksi Jumalan suuri virhe!" kuului ivallinen ääni. Sanat tunkeutuivat Jocelynin päähän ja hän näki silmäkulmastaan mustan hahmon. Sen vieressä seisoi toinen ja se nauroi keltaisilla hampaillaan. 

"OLKAA HILJAA!" nainen huusi huitoen hurjana ilmaa. "JÄTTÄKÄÄ MINUT RAUHAAN!!"

Muutama ohikulkija katsoi häntä pitkään ja ääni lausui myrkyllisesti: 

"Sinun kuuluisi kuolla siihen paikkaan surkimus, etkö osaa kunnioittaa muita!?"

"EI!" Jocelyn kiljui ja kyykistyi maahan peittäen korvat käsillään. Päässä tykytti ja koko ruumis tärisi kylmästä. Se oli erinlaista kylmää kuin muiden. Se oli pelkoa ja yksinäisyyttä...

"Onko kaikki kunnossa?!" joku kuiskasi.

Jocelyn nosti päänsä ja katsoi pitkään komeita kasvoja joiden ystävällinen katse hymyili hänelle, surkimukselle. Mies tarjosi kätensä. Se oli hansikoitu, mikä kertoi tämän olevan hieno herra.

"Hienompi kuin sinä!" muistutti ääni jälleen.

"Minua kiusaa kaksi miestä!" Jocelyn kuiskasi hätääntyneenä. 

"Minkä näköisiä?!" herrasmies tiedusteli nostaen naisen hellävaroin seisaalleen. Sade oli lakannut, mutta viitta oli läpimärkä. 

"Mustiin pukeutuneita, suuria!" Jocelyn jatkoi juttua peläten äänten taas alkavan. Entä jos ne suuttuisivat hänelle!? 

"Voin saattaa teidät kotiinne, neiti", mies lupasi ja tarjosi käsipuoltaan. Hymy oli kadonnut, mutta silti Jocelyn tunsi itsensä huojentuneeksi. 

"Ei minulla kyllä ole kotia-  ei kun onkin! Hieno, vanha kartano jonka pihassa kukkii 11 kirsikkapuuta ja sadoittain ruusuja! Isä laittoi puut minua varten! istuin kesiäisin aina niiden juurella, mutta en enää..." hän pidätteli turhautunutta itkua ja puristi tiukemmin hänelle tarjottua kättä. 

"Onko sinulla siis koti, kerro missä se on?!" sir kysyi uudestaan, epäröiden.

"Ei minulla ole enää, kaikki on äidin vika!" nainen parkaisi ja purkahti itkuun. kyyneleiden läpi hän näki muiden katseita, niin syyttäviä ja vihaisia. "Mutta ei syy ole minun, vaan äidin!"

"Ei mitään hätää, neiti, kaikki kunnossa kunhan vain kerrot minne minä voin viedä sinut?!" Sir otti Jocelyn halukseen ja painoi tärisevä pellavapään olalleen.

"Kauas POIS! Kukaan ei välitä minusta, kaikki haluavat että kuolen", neiti väitti itkunsa lomasta ulisten.

"Vien sinut asunnolleni, tuletko mukaan?!" sir kysyi lopulta. " kerrotko ensin kuka olet?!"

"Jocelyn Bloodworth, ja-ja minä tulen...mutta et sinä kyllä välitä minusta, haluat vain, että kuolen!" Jocelyn nyyhkäisi viimeisen kerran, mutta mies piti hänet sylissään.

"Minä olen sir Kevin Breckenridge", hän sai sanottua." Oletko hienostakin perheestä?!"

"Olen kreivi-kreivitär", Jocelyn uikutti ja nosti päänsä nähdäkseen miten herra Breckenridge häntä katsoi. 

Silmät olivat edelleen ystävälliset ja hymy oli palannut takaisin paikalleen.

"Eiköhän viedä sinut lämpimään, neiti Jocelyn!"

"Kiitos" neiti muisti kuikata kun he lähtivät kävelemään tietä eteenpäin, kohti satamaa. 

Että tämmöinen tarinan pätkä:)

Nyt vuorossa yksi kappale...

jossa karseita kuvia, mut kuunnelkaa vaan!

Sitten toinen kesäisyys<3

en oo varma oonko laittanu tän jo, mut se on kyllä NIIN hyvä:)

Sitten olis yks vielä mut sitä ei ollu youtubes:( Lea Laven Kesämieli:)

"Kun kesämielen saa, niin tahtoo rakastaa..." Kertosäe on KARSEE!!

JEEE, ainoa miinus... kesäkuu loppuu aivan näillä näppäimillä ja lähestymme askel askeleelta kohti tylsyyttä:(

JUHANNUS!

Miksi blogin nimi on Juhannus Yö?! Sehän oli juuri, joten mietitäämpä....

Siksi, koska MINUSTA Juhannusyössä on jotain mystistä ja kaunista! Kesä on ihanaa aikaa ja juhannuksena kokoonnumme suurella porukaala juhlistamaan sitä! Tämä kaikki yhdistettynä ansaitsee minun mielestäni paikana Blogin nimenä!

Keksin viime juhannuksena idean yöttömästä yöstä ja kirjoitin ideasta uuden version täksi vuodeksi, ihailkaa:)

Naisen vaaleat hiukset laskeutuivat kahdelle palmikolle maahan ja valkoinen, ohut leninki heilui heikosti tuulessa. Punrtava aurinko valaisi Juhannuksen kauniit kasvot, siniset silmät ja rusottavat poskipäät. Hän piti kädessään pientä koivun lehteä, jota hän nyppi hiljakseen vakavat kasvot laskevaa aurinkoa kohti. Se kurkotteli vielä kuusien takaa...

"Juhannus, meidän pitää puhua!" kuului huuto vuoren rinteeltä. Pientä polkua pitkin asteli mustaan viittaan pukeutunut mies, jonka tummat hiukset heiluivat voimistuvassa tuulessa. Silmät säihkyivät kuin tähdet yötaivaalla.

"Ja huijaisit minua taas?!" Juhannus kysyi ja ääni kuului tuulenkin yli.

"Ymmärsit väärin kulta! Minä rakastan sinua!" Yö huusi kävellen kiireesti lähemmäksi.

"Lopeta", nainen kuiskasi kääntäen jäätävät kasvot kohti Yötä ja tiputti lehdn palaset jalkoihinsa. "Vihaan sinua ja lipeviä huuliasi! Pysy kaukana minusta!"

Juhannus nosti kätensä ylös ja lausui väristen:

"Kotihis, konna, riennä,

Paha, maahasi pakene

Alle manteren yheksän,

Manner puolen kymmeneltä

Ikuisehen helvettihin,

Paksuhun pimentolahan

Kuss' ei kuuta aurinkoa!

Juhannuksen mana horjutti puita ja sai tuulen riepottelemaan Yön viittaa. Kasvoilta paistoi puhdas raivo ja tärisevä käsi paiskasi loitsun Yötä kohti:

"Älä ilmau ikinä,

Minun päivää pilaamahan

Juhannus, auringon juhla!

Yö syöksy kuolemahan,

Päivästäni katoamahan!"

Mies kaatui manojen voimasta kauemmaksi Juhannuksesta, jonka ympärillä roihusi vihan voima. Yö ei ollut KOSKAAN nähnyt niin voimallista noituutta! 

"Lopeta tämä, kulta!" hän ähisi yrittäen nousta sammalmättäältä, mutta Juhannuksen sanat estivät sen.

Noita lysähti uupuneena maahan ja pyyhki yhden kyyneleen poskeltaan. Hän ei kuullut enää Yötä eikä vaikerrusta... Aurinko nousi hitaasti takaisin paikalleen kuusten takaa, eikä kukaan pihahtanutkaan yöttömässä yössä.

Ehkä näin sai alkunsa juhannus, ja yötön yö! Juhannuksen ja Yön riidasta!

(Ensimmäinen mana-pätkä on suoraan Lönnrotin kirjasta Suomen kansan muinaisia loitsurunoja ja toinen pätkä omasta päästä:))

Kivaa kesää ja lukuprojektistani lisää tämän päivän aikana:)

Syyllinen

Eduard irrotti otteensa nihkeästä kädestä ja laski sen hellästi peitolle. Ohuet huulet liikkuivat äänettömästä rukouksesta, vaikka mikään ei voinutkaan siskoa pelastaa. Ei edes Jumala. 

Tohtori veti peiton sirojen ja kalvenneiden kasvojen yli tehden samalla ristin merkin ilmassa. Elizavetan kuollut lapsi jäi äidin syliin ikuisiksi ajoiksi. Heidät haudattaisiin samaan paikkaan, oli sisko pyytänyt vähän ennen synnytystä. 

Avuksi haettu vaivaistalon "kätilö" nyyhkytti jakkarallaan, mutta hiljeni miesten katseiden edessä. Akan tärisevät kädet pyyhkivät kyyneleet sotkuiseen hihaan ja tohtori kääntyi herra Ivanovin puoleen.

"Elizaveta ja lapsi ovat kuolleet, sir".

Sokeakin olisi sen huomannut, mutta kai asian sanominen ääneen kuului tohtorin toimeen. Mies näytti itsekin niin surulliselta, että Eduard piti suunsa kiinni. Hänen sisällään kaivertava ikävä olisi voinut letkauttaa jotain asiatonta.

"Neiti oli niin kiltti mulle!" vollotti akka jakkaralta.

"Minun pitää mennä", tohtori huokasi sitten, kumarsi syvään, otti laukkunsa sekä takkinsa ja lähti huoneesta.

Akka nousi myös ja seurasi "hienoa herraa" selkä kumarassa ja ryppyisetkasvot vääristyneinä ikävästä. 

Eduard jäi yksin siskon sängyn viereen. Hän sai pitkästä aikaa kerätä ajatuksia. Kuoleman syy, lapsi, oli peräisin Sir William Middlesworthista, joka oli lähtenyt Venäjältä aikaa sitten. Hänet pitäisi löytää, ja kertoa! Eduard halusi tehdä sen itse, tuhota Herran turhantärkeät kasvot ja sylkeä virne niiltä pois. 

Ajatukset keskeytti kellon kumahdus. 11 yöllä. 

Eduard asettui sohvalle pitkäkseen ja yritti unohtaa valkoisen peiton ja sen alla makaavat ruumiit...

William sais vielä katua harharetkiään!

Eli siis TÖN-TÖN-TÖÖ!

:)  

Avunantaja

Mies sinkosi mustat silmänsä naista kohti ja antoi hymyn nousta huulilleen. Hänen pienet viiksensä olivat pulisonki-muotia vastaan, mutta ei hän keisarin seuraajaksi aikonut ruvetakkaan. Muuten kiharat hiukset, suorat housut ja jatkuva, taukoamaton puheleminen olivat muodin mukaisia. Toisaalta kreivin ei sopinutkaan näyttää ryysyiseltä mikäli halusi hyväksyviä katseita. Rahan lisäksi komeuskin lisäsi valtaa, tai ainakin itsetuntoa...

Herra Ivanovin  nimi piti tietenkin pitää puhtaana muuten keisarin hymy ei lankeaisi vanhalle suvulle yhtä lauhkeana.

"Eduard?!" hento naisen ääni keskeytti miehen mietteet tylysti. Herra sai siirrettyä katseensa vain vaivoin herttuattaren viehättävästä hahmosta siskonsa kelmeisiin kasvoihin.

"Mitä, Elizaveta?", Eduard tiuskaisi turhautuneena.

"Menen jo kotiin".

"Miksi, sisko kulta?! Eikö itse sir William äsken tanssittanut sinua?!", kreivi naureskeli kunnes näki kiiltelevät silmät ja sinertävät huulet tarkemmin. Siskon kasvot eivät olleet enää kauniit vaan sairaat. Mies näki otsalla muutamia hikipisaroita ja säikähti puristaessaan kylmän nihkeää kättä. Se tärisi hulluna.

"Mikä sinun on, oletko kipeä!" veli huudahti kauhuissaan.

"Vähän kylmä vain ja päätä särkee", nainen kuiskasi hennosti ja lähti ulko-ovia päin. 

"Odota, pikkuinen! Jonkun täytyy saattaa sinut!" Eduard hätääntyi ja juoksi sairaan rinnalle. 

"Minä jaksan kyllä", Elizaveta henkäisi, mutta sanojaan vastaan valahti hervottomana lattialle.

"ELIZAVETA!" Eduard huusi kalveten jo itsekkin. 

Jostain ryntäsi Sir William, jonka herra Ivanov ei olisi uskonut auttavan ketään. Herttua nosti kreivittären velton ruumiin hellästi syliinsä ja mutisi jotain vieraalla kielellä. Varmaan englanniksi, sieltähän tämä keikari oli.

"Tarvitaan vaunut!" hän huusi sitten venäjäksi ympärilleen keertyneelle porukalle. Joku herrasmies juoksi ulos päivitellen itsekseen sattunutta. 

"Onko sinulla viittaa, herra? Hänen otsansa on tulessa", William kysyi Eduardilta. Kreivi näki harmaissa silmissä suurta huolta joka yllätti veljen iloisesti. 

Herttua ja Ivanov siirtyivät hysteerisen joukkion keskiöstä eteishalliin, jossa Sir William kietoi lämpimän turkisviittansa naisen ympärille odottamatta avunpyyntöjä Eduardilta. Ei se toki veljeä haitannut, sillä hänen teki mieli kiljua kuin vähäjärkinen vanhapiika. Sisko näytti aivan liian kuolleelta! 

Miehet siirtyivät ulos Moskovan "ihanaan" lumipyryyn jossa harvoin näki nenäänsä  pitemmälle. Vaunut odottivat valmiina, samoin ajuri ja tumma ori. William asetti Elizavetan nahkaiselle penkille suudellen hikistä, kalpeaa otsaa nopeasti. Eduard hyppäsi siskonsa mukaan puristaen pikaisesti herttuan siroa kättä.

"Kiitos, KIITOS! Olen teille velkaa enemmän kuin voin maksaa!"

"Siitä ei ollut vaivaa", William hymyili hellästi, vaikka tavallisesti kasvoilla viipyi vain viettelevä virne. 

Eduard näki vaunun ikkunasta kuinka lumipyryssä seisovan salonkileijonan rinnalle sipsutti herttuatar Isidora Kuznetsov, juuri se kaunokainen jota hän oli silmäillyt koko illan. William otti naisen kainaloonsa ja lähti hitaasti takaisin tanssisaliin.

Wilkku Pilkku seikkailee n:o 3

Dickon kaatoi ystävälleen wickyä ja tuprutteli lisää savua baarin kattoon. William nyökkäsi miehelle kiitokseksi ja hörppäri juomaansa katse lavalla. Tanssivat tytöt saivat enemmänkin katseita, ihailevia ja kateellisia. Cereen Gultenin esiintyminen oli koko illan pääasia ja lisäsi paikantuottoa roimasti. 

Nainen liikkui kuin aavikon lämmin tuuli, täysin huomaamatta. Hän lauloi ja tanssi arvoitukselliset kasvot pienessä hymyssä. Kauneus ja vartalon satumainen viehkeys lumosivat sir Middlesworthin kerta toisensa jälkeen. Dickon vilkaisi ystäväänsä ja hymyili viikset väpättäen. Se olisi aivan päätöntä, jos William Middlesworth rakastuisi Cereeniin!

Esitys päättyi ja katsojat taputtivat hulluna. Sieltä täältä kuului vislauksia ja epämääräisiä huutoja. 

"Hän on viehättävä", William mutisi kääntyen tohtorin puoleen. "Vai mitä?!"

"Nätti tyttö", Dickon mutisi.

"NÄTTI?! Hän on lumoava!" Sir nauroi epäuskoisena laimeasta mielipiteestä ja nousi hitaasti tuolistaan. "Tulen pian".

"Ei hän päästä sinua luokseen, jos sitä aijot", tohtori varoitti.

"Päästi hän viime kerrallakin", William virnuili ja lähti harppomaan pukuhuoneita kohti komeilla kasvoilla omahyväinen hymy.

"Viime kerralla?!" Dickon parahti ja hieroi ohimoitaan uupuneena. Ehkä wicky auttaisi päänsärkyyn...

"William täällä", sir koputti huoneen oveen kipakasti ja sen avasi neiti Gulten siroilla kasvoillaan martyyrin ilme.

"Et ollut täällä eilen", nainen kuiskasi ruskeat silmät väreillen. "En voi antaa anteeksi!".

"Enköhän voi antaa palveluksen", mies virnuili hellästi. Cereenin silmät muistuttivat Annesta, joka oli edelleen kipeä haava hänen sydämmessään. Sitä kirvelsi pettymys ja suunnaton ikävä. Tanssityttö saattoi silmillään lievittää tuskaa.

"Voithan yrittää suostutella", Cereen hymyili viettelevästi ja sulki oven ennen kuin herttua ehti älähtääkkään.

"Kultapieni, avaa nyt ovi", sir maanitteli kuiskien oven läpi. 

"Miksi avaisin?" ääni oven toisella puolen kysyi huvittuneena.

"Koska pyydän sitä polvillani, Cereen".

"Jos tuot rahaa huomenna, avaan oven".

"Kiristäjä! Vaadin vastapalvelusta!" William huusi suivaantuneena.

"Sovitaan huomenna", neiti kuiskasi eikä vastannut enää.

Bööbeliböö:)

Tilanne on hiukan kriittinen kotopuolessa joten... en voi postata kuvin:( 

Siispä kerron vähän Williamin menneisyydestä, jos ei kiinnosta saat luultavasti odottaa seuraavaa viestiäni seuraavaan viikkoon!

(Tätä mystistä aikajanaa luet seuraamalla kiltisti tekstistä aina alaspäin, pienemmän huomion arvoiset pienellä, tärkeät jätillä!)

Niitty Linnassa

Asui äidin(läheisiä) ja isän(TOOOSI huonot välit) kanssa.

Linnassa muitakin aatelisia,Wilkun ystäviä Scarlett ja Nicholas(nick). Ei pitänyt Sir Scottista eikä Catherine Bonsdroffista.

Lähtee pois

Isänsä komentelusta suuttuneena lähtee Lontooseen salaa(16-vuotias). Äiti järkyttyy tästä ja saa sydänkohtauksen.(Scarlett ja Nick huolissaan, S tajuaa rakastavansa karannutta poikaa) 

Äiti kuolee

 William järkyttyy sillä piti tästä, syyttää kuolemasta itseään. Palaa hautajaisiin, siis. Isän kanssa ei puhu. Scarlett tunnustaa rakkautensa, mutta Wilkku ei välitä tytöstä. Saa kutsun Venäjälle.

Lähtee Venäjälle(19-vuotiaana)

Lähtee sukulaistensa luo/vastaa pyyntöön myöntävästi. S ja Wilkku eroavat riidoissa. (Isä ei tiedä tästä mitään!)

Tästä alkaa ajanjakso(kestää 5 vuotta) Venäjällä, mikä pitää lyhentää tärkeimpiin...

• Suree äitiä salaa, mutta muiden nähden nauraa ja juhlii
• Tapaa Rouva Anne Romanovin ja rakastuu tähän. (Heillä on intiimisuhde;) koko Venäjä reissun ajan)
• Tutustuu Isidora Kuznetsoviin, joka rakastuu häneen.(Suhde!) Lordi Pamberton(Wilkun sukulainen) ei tiedä, mutta tohtori Dickon(perhe tuttu) auttaa salaamaan suhdetta
• Brianne Pamberton yrittää iskeä serkkunsa, mutta epäonnistuu
• Wilkku tutustuu Klavdiya Markoviciin jonka kanssa hänen luullaan olevan kihloissa. 
• Rakastaja-maine kiirii seurapiirien korviin
• Lordi yrittää estää iltaisia retkiä, mut epäonnistuu
• Tutustuu Rouva Agrafena Chaudriin ennen kuin tämä tuli rouvaksi.
• Häntä epäillään Agrafenan lapsen isäksi
• Pyytää Annea karkaamaan kanssaan, saa kielteisen vastauksen
• Isidoran äiti murhataan ja heidän suhteensa lähenee. Ovat läheisiä ystäviä
• Lähtee Pambertonien ja Dickonin kanssa Intiaan, missä näiden toinen asunto. 
• (Isä on kuollut tällä aikaa, mutta poika ei sure tätä) Scarlett ja Nick yrittävät tavoitella useasti, mutta W ei vastaa viesteihin.

Tähän päättyy tämä opastus:) Intian keichin setvin myöhemmin...    

 

William tarina n:o 2

William hymyili flirttaillen coctail-lasinsa takaa ja iski nopeasti silmää. Katse oli tarkoitettu isidora Kuznetsoville, joka punastui tulisen katseen edessä. Tanssisali alkoi täyttyä juhlavieraista ja musiikki alkoi. 

"Tohtisinko pyytää enkeliä kanssani tanssiin?!" sir William Middlesworth "rakastaja" esitti pyynnön niin, että kieltäytymistä ei tullut edes harkinneeksi. 

"Mielelläni, sir", Isidora hymyili hiukan, mutta suukko poskelle sai hänet kiljahtamaan.

"Älä ala pitää minua minään lelunasi, William!"

"Tuo kuulostaa ja sinulta, Dora!" mies nauroi ennen kuin vei herttuattaren muiden parien seuraan. 

Katseet seurasivat heitä pitkään, eikä Isidora muuta toivonutkaan. Hän sai tanssia Moskovan komeimman/halutuimman miehen kanssa koko illan ja kuunnella tämän letkautuksia yömyöhään! William piti häntä tiukasti itseään vasten ja otti kaiken hyödyn tanssiasennosta. Komeiden kasvojen pöyhkeä ilme, tuliset silmät ja kiharat hiukset valloittivat ladyn sydämmen sillä hetkellä kun musiikki alkoi ja sir kiidätti hänet valssin tahdissa läpi salin. 

*

Isidora Kuznetsov ja Agrafena Chaudri istuivat vieretysten, odottaen kavaljeerejään saapuviksi. Kumpikin vihasi toista yhtä paljon, mutta ystävyyden esittäminen kuului seurapiirien arkipäivään siinä missä rakkaudenkin valehteleminen. Sitä paitsi rouvana Agrafena saattoi olla isidoran esiliina, mikä helpotti ladyn elämää. Hänen äitinsä kun oli vasta kuollut, tarkemmin murhattu Ohranan toimesta, kostona herra Kuznetsovin tempauksista.

"Millainen William on, yhtä viehättävä kuin viime sesongin aikaan, vai?!" rouva kysyi kiertäen vaaleita kiharoita sormensa ympärille kasvoillaan kaikkitietävä ilme. Isidora pani merkille etunimen käytön ja epäili herra Middlesworthia JÄLLEEN toisesta rakastajattaresta.

"Ei hän ole muuttunut", Isidora myötäili haluttua vastausta.

"Yhtä komea ja... lipeväkö?!" 

"Samanlainen, rouva Chaudri! Sir William Middlesworthin tuntevat varmasti kaikki", lady nosti merkitsevästi kulmiaan ja sai tummien hiuksien kehystämät kasvot vietteleviksi ja salaperäisiksi. 

"Jok´ikinen", Agrafena nyökkäsi.

Keskustelun ulkopuolelle jäi se tosiseikka, että kumpainenkin oli antanut neitsyytensä herttualle. Agrafena ennen häitään ja Isidora muutama viikko sitten. 

" Hän näyttää viihtyvän lady Klavdiya Markovicin kimpussa", Isidora huomautti saadakseen ajatukset herrasta ja kielletystä yötä.

"Mutta pyysi silti sinut ensimmäiseen tanssiin, muista se, kultaseni", rouva hymyili maireasti. 

"Klavdiya ei tiedä miehen metkuista", kuiskasi naisten taakse ilmestynyt lady Boleslava Bogomolor. Hän tunsi jokaisen skandaalin eikä jättänyt niitä kertomatta. Kaikki miehet parveilivat hänen ympärillään, johtuen vain suuresta perinnöstä jonka hän saisi ainoana lapsena itselleen.

"Hän on niin nuorikin! Astui vasta seurapiireihin", Agrafena huokasi. 

"Samoihin aikoihin kuin William Middlesworth saapui", lady Isidora muisteli. Muut myötäilivät kauhuissaan. 

"Se mies ei ole kunnon aviomies KENELLEKKÄÄN!" Boleslava huudahti iso suu ammollaan. 

"Mutta sir on varsin komea ja rikaskin", Isidora yritti puolustaa rakastettuaan punastuen helakasti.

"Sir William pettäisi vaimoaan joka hetki, tuskin hääyökään olisi omassa sängyssä", lady Boleslava kuiskutti värähtäen muka inhosta. " Siveetön mies!".

"Rakastajan maine siis pitää paikkansa?!" Agrafena huudahti kuin hänellä ei olisi omakohtaista kokemusta.

"En toki itse OLE(ei hän sinua haluaisikaan, kun olet noin ruma! isidora ajatteli vihoissaan), mutta kaikkea sitä kuulee...", Boleslava Bogomolor puhdisti kiireesti maineensa ja sai Isidoran toivomaan, että päässä soimaava ääni vaikenisi.Mies oli hänen rakastajansa, eikä ajatus jättänyt rauhaan.

"Kuka?!" Agrafena uteli ääntään madaltaen.

" Ehkä tiedät paremmpin itse, rouva Chaudri", Boleslava virnisti riemuissaan sutkautuksestaan ja kipitti pois ennen kostoa.

Lady Isidora ja Agrafena tuijottivat toisiaan kunnes rouva naurahti väkinäisesti: "En tiedä mitä hän puhuu".

Herttuatar Kuznetsov nyökkäsi vain, mutta sisällään hän epäili enemmän...

Ennen Intian matkaa William oli siis VENÄJÄLLÄ sukulaistensa luona:) Joo, aika kaunis maine...