Nurkkaan ajettuna

TYTTÖ

Makasin aivan hiljaa. Katosin kaupungin tummaan siluettiin. Olin yksi varjoista. Nojasin kivitalon seinään kuunnellen omaa kiihtynyttä hengitystäni. Ilma oli kuuma ja hämärä yö täytti kujan pienellä valolla. Se valo pilasi piiloni, mutta en voinut muutakaan. Painoin koko hennon ruumiini seinää vasten. Sen kylmä pinta viilensi paitani lävitse tummaa ihoa. Kuulin askeleet ja pusersin silmät kiinni. Pelkäsin nähdä sitä kun minut nähtäisiin. Pelkäsin ihmisiä, pelkäsin valkoisia, pelkäsin miehiä. Siksi olin hiljaa ja silmät kiinni. 

Askelleet tulivat luokseni. Jo niistä kuuli, ettei kysessää ollut toveri. Ne askeleet olivat hallitsevan voiman, helvetin. Ne tulivat lähemmäksi ja silmäni sattuivat siitä kiinni pitämisestä. Saatoin kuulla kuinka valkoinen nauroi onneaan. Yksinäinen, nuori tyttö nurkkaan ajettuna. Askeleet lähenivät ja ainoa mitä seuraavaksi tunsin oli kauhea kipu. Se levisi raajoista kaikkialle, missä sitä ei vielä ollut.

BOB

"Katso, Bob!" Mark osoitti nuorta tyttöä, joka makasi maassa tummat kasvot mustelmista kirjavina.

"Se on keisarinnan palvelija!" tunnisti Bob.

"Raiskattu", tiesi Mark ja käveli palvelijan luo kokeillakseen pulssia. " Mitä hän täällä tekee?".

"En tiedä. Ehkä keisarinna antoi vapaata", Bob puisteli päätään surullisena kun Mark otti lätsänsä pois päästä ja teki ristinmerkin tytön yllä. 

"Rouva keisarinnalle pitää kertoa", Bob jatkoi ja sai Markin nousemaan kiireesti ylös. 

"Sinä kerrot!"

"En!"

Riidan keskeytti valkoinen nainen, joka avasi huoneensa ikkunan. Tämä katsoi miehiä hetken, erityisen kauan tummaa Bobia ja tyttöä jotka olivat niin lähellä häntä ja Markia.

"Mene siitä huutamasta, neekeri ja jätä paremmat rauhaan!" kuului vihainen huuto ikkunasta.

"Joku on tappanut ystäväni", Bob muistutti hiljaa, tietäen saavansa piiskaa jos nainen kuulisi. Mies kumarsi syvään ja lähti hiekkatietä sataman suuntaan. Tämän vahva ja luotettava hahmo sai Markin huokaamaan. Tyttö jäi paikalleen, vaikka eihän sillä mitään väliä ollut.