JUHANNUS!

Miksi blogin nimi on Juhannus Yö?! Sehän oli juuri, joten mietitäämpä....

Siksi, koska MINUSTA Juhannusyössä on jotain mystistä ja kaunista! Kesä on ihanaa aikaa ja juhannuksena kokoonnumme suurella porukaala juhlistamaan sitä! Tämä kaikki yhdistettynä ansaitsee minun mielestäni paikana Blogin nimenä!

Keksin viime juhannuksena idean yöttömästä yöstä ja kirjoitin ideasta uuden version täksi vuodeksi, ihailkaa:)

Naisen vaaleat hiukset laskeutuivat kahdelle palmikolle maahan ja valkoinen, ohut leninki heilui heikosti tuulessa. Punrtava aurinko valaisi Juhannuksen kauniit kasvot, siniset silmät ja rusottavat poskipäät. Hän piti kädessään pientä koivun lehteä, jota hän nyppi hiljakseen vakavat kasvot laskevaa aurinkoa kohti. Se kurkotteli vielä kuusien takaa...

"Juhannus, meidän pitää puhua!" kuului huuto vuoren rinteeltä. Pientä polkua pitkin asteli mustaan viittaan pukeutunut mies, jonka tummat hiukset heiluivat voimistuvassa tuulessa. Silmät säihkyivät kuin tähdet yötaivaalla.

"Ja huijaisit minua taas?!" Juhannus kysyi ja ääni kuului tuulenkin yli.

"Ymmärsit väärin kulta! Minä rakastan sinua!" Yö huusi kävellen kiireesti lähemmäksi.

"Lopeta", nainen kuiskasi kääntäen jäätävät kasvot kohti Yötä ja tiputti lehdn palaset jalkoihinsa. "Vihaan sinua ja lipeviä huuliasi! Pysy kaukana minusta!"

Juhannus nosti kätensä ylös ja lausui väristen:

"Kotihis, konna, riennä,

Paha, maahasi pakene

Alle manteren yheksän,

Manner puolen kymmeneltä

Ikuisehen helvettihin,

Paksuhun pimentolahan

Kuss' ei kuuta aurinkoa!

Juhannuksen mana horjutti puita ja sai tuulen riepottelemaan Yön viittaa. Kasvoilta paistoi puhdas raivo ja tärisevä käsi paiskasi loitsun Yötä kohti:

"Älä ilmau ikinä,

Minun päivää pilaamahan

Juhannus, auringon juhla!

Yö syöksy kuolemahan,

Päivästäni katoamahan!"

Mies kaatui manojen voimasta kauemmaksi Juhannuksesta, jonka ympärillä roihusi vihan voima. Yö ei ollut KOSKAAN nähnyt niin voimallista noituutta! 

"Lopeta tämä, kulta!" hän ähisi yrittäen nousta sammalmättäältä, mutta Juhannuksen sanat estivät sen.

Noita lysähti uupuneena maahan ja pyyhki yhden kyyneleen poskeltaan. Hän ei kuullut enää Yötä eikä vaikerrusta... Aurinko nousi hitaasti takaisin paikalleen kuusten takaa, eikä kukaan pihahtanutkaan yöttömässä yössä.

Ehkä näin sai alkunsa juhannus, ja yötön yö! Juhannuksen ja Yön riidasta!

(Ensimmäinen mana-pätkä on suoraan Lönnrotin kirjasta Suomen kansan muinaisia loitsurunoja ja toinen pätkä omasta päästä:))

Kivaa kesää ja lukuprojektistani lisää tämän päivän aikana:)