Mies sinkosi mustat silmänsä naista kohti ja antoi hymyn nousta huulilleen. Hänen pienet viiksensä olivat pulisonki-muotia vastaan, mutta ei hän keisarin seuraajaksi aikonut ruvetakkaan. Muuten kiharat hiukset, suorat housut ja jatkuva, taukoamaton puheleminen olivat muodin mukaisia. Toisaalta kreivin ei sopinutkaan näyttää ryysyiseltä mikäli halusi hyväksyviä katseita. Rahan lisäksi komeuskin lisäsi valtaa, tai ainakin itsetuntoa...
Herra Ivanovin nimi piti tietenkin pitää puhtaana muuten keisarin hymy ei lankeaisi vanhalle suvulle yhtä lauhkeana.
"Eduard?!" hento naisen ääni keskeytti miehen mietteet tylysti. Herra sai siirrettyä katseensa vain vaivoin herttuattaren viehättävästä hahmosta siskonsa kelmeisiin kasvoihin.
"Mitä, Elizaveta?", Eduard tiuskaisi turhautuneena.
"Menen jo kotiin".
"Miksi, sisko kulta?! Eikö itse sir William äsken tanssittanut sinua?!", kreivi naureskeli kunnes näki kiiltelevät silmät ja sinertävät huulet tarkemmin. Siskon kasvot eivät olleet enää kauniit vaan sairaat. Mies näki otsalla muutamia hikipisaroita ja säikähti puristaessaan kylmän nihkeää kättä. Se tärisi hulluna.
"Mikä sinun on, oletko kipeä!" veli huudahti kauhuissaan.
"Vähän kylmä vain ja päätä särkee", nainen kuiskasi hennosti ja lähti ulko-ovia päin.
"Odota, pikkuinen! Jonkun täytyy saattaa sinut!" Eduard hätääntyi ja juoksi sairaan rinnalle.
"Minä jaksan kyllä", Elizaveta henkäisi, mutta sanojaan vastaan valahti hervottomana lattialle.
"ELIZAVETA!" Eduard huusi kalveten jo itsekkin.
Jostain ryntäsi Sir William, jonka herra Ivanov ei olisi uskonut auttavan ketään. Herttua nosti kreivittären velton ruumiin hellästi syliinsä ja mutisi jotain vieraalla kielellä. Varmaan englanniksi, sieltähän tämä keikari oli.
"Tarvitaan vaunut!" hän huusi sitten venäjäksi ympärilleen keertyneelle porukalle. Joku herrasmies juoksi ulos päivitellen itsekseen sattunutta.
"Onko sinulla viittaa, herra? Hänen otsansa on tulessa", William kysyi Eduardilta. Kreivi näki harmaissa silmissä suurta huolta joka yllätti veljen iloisesti.
Herttua ja Ivanov siirtyivät hysteerisen joukkion keskiöstä eteishalliin, jossa Sir William kietoi lämpimän turkisviittansa naisen ympärille odottamatta avunpyyntöjä Eduardilta. Ei se toki veljeä haitannut, sillä hänen teki mieli kiljua kuin vähäjärkinen vanhapiika. Sisko näytti aivan liian kuolleelta!
Miehet siirtyivät ulos Moskovan "ihanaan" lumipyryyn jossa harvoin näki nenäänsä pitemmälle. Vaunut odottivat valmiina, samoin ajuri ja tumma ori. William asetti Elizavetan nahkaiselle penkille suudellen hikistä, kalpeaa otsaa nopeasti. Eduard hyppäsi siskonsa mukaan puristaen pikaisesti herttuan siroa kättä.
"Kiitos, KIITOS! Olen teille velkaa enemmän kuin voin maksaa!"
"Siitä ei ollut vaivaa", William hymyili hellästi, vaikka tavallisesti kasvoilla viipyi vain viettelevä virne.
Eduard näki vaunun ikkunasta kuinka lumipyryssä seisovan salonkileijonan rinnalle sipsutti herttuatar Isidora Kuznetsov, juuri se kaunokainen jota hän oli silmäillyt koko illan. William otti naisen kainaloonsa ja lähti hitaasti takaisin tanssisaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti