Ks. Lontoon yllätyksiä-postaus jos ette ole sitä vielä lukeneet! Sitten voi aloittaa...
Eli tämä on samaisen päivän iltaa, Nicholas on lähtenyt ja Arya mennyt yöpuulle...Mutta Thomas on valveilla. Hän kuulee ääniä alakerrasta ja lähtee katsomaan mistä ne ovat peräisin.
Thomas laskeutui portaat alas ja tuijotti kummeksuen valoa jota hohti keittiön ovenraosta. Hän hiipi epäröiden lähemmäksi ja kurkisti ovenraosta. Anne-kulta se siellä istui pöydän ääressä yöpuku päällään ja kaatoi wickyä pikariin. Hän tarjosi lasia herra Sharmalle, joka otti sen pöydän toiselta puolen vastaan. Miehen kauluspaita repsotti aavistuksen liikaa auki...
Thomas olisi VOINUT rynnätä paikalle, mutta hän malttoi odottaa kuullakseen salakokoontumisen syyt ja seuraukset!
"Muistatko kun olimme siellä metsässä kahlailemassa?" Anne kysyi avaten samalla nutturansa ilmeisesti toivoen, että se saisi oudon muukalaisen kokonaan itselleen. Herra Sharma näytti kyllä olevan valmis vaikka astumaan alttarille, kunhan saisi katsella naista.
"Emmekö sitten olleet siellä luvatta ja joku yli-innokas riistanvartia tuli osoitteleman meitä haulikollaan?!" William Sharma naurahti hörpäten väkijuomaa silmissään outo katse. Katse sai Rouvan poskille hennon punan, mistä Thomas ei pitänyt alkuunkaan!
"Kyllä, se niin taisi mennä! Muistatko kun kannoit minua loppumatkan?"
"Muistanhan minä; olin aivan varma, että esitit!"
"Niin taisinkin", Anne hymyili keimaillen ja sai oventakana kurkkivan aviomiehensä aukomaan järkytyksestä suuta. Hänen pikkuinen Anne-vaimonsa!?
"Otatko lisää?!" emäntä tiedusteli huomattuaan nopeasti tyhjenneen pikarin.
"Voisi luulla, että et tunne minua", William hymyili ja sai rouva Gardenerin nauramaan. Thomas ei ollut koskaan nähnyt vaimoaan NIIN iloisena!
Nainen kaatoi lisää vieraansa lasiin ja otti sitten itsekkin huikan.
"Mutta todellisuudessa tunnen sinut TODELLA hyvin"
"Uskallan väittää, että jopa paremmin kuin oman miehesi", William iski silmää tavalla, joka toi Annen mieleen menetetyt vuodet. Hän huokasi raskaasti, se kaikki oli ollutta ja mennyttä...
"Olen niin kiitollinen kun nostit minut pois...sieltä", entinen Esen kuiskasi kumartuen samalla pöydän yli miehen puoleen.
"Se oli ihanaa aikaa, se", William huokasi myös ja suuteli sitten Annea hetken mielijohteesta.
Teko sai Thomasin heittämään keittiönoven auki ja karjaisemaan:
"Mitä helvettiä täällä oikei tapahtuu!?"
Herra Sharma ponnahti ylös kaataen tuolinsa kolisten kivilattialle. Anne nousi myös parahtaen:
"Älä käsitä väärin!"
"Käsitän oikein hyvin!" lakimies mylväisi liikkuen lähemmäksi kalvennutta miestä. "Tässä meillä vasta oikea herra Tuntematon, vai olisiko renttu tai rakastaja parempi nimi?!"
"Voimmeko puhua rauhassa!" William pyysi perääntyen vihasta tärisevän miehen edessä.
"Mistä te tunnette, herra Rakastaja!?"
"Ilotalosta", vieraan teki mieli kiljaista, mutta hän päätti pitää suunsa kiinni.
"Thomas, minä vain annoin vieraalle juotavaa!" Anne nyyhki.
"Suksi kuuseen RENTTU, äläkä tule enään tänne äpärinesi!" isäntä huusi nyrkit heiluen ja sai Williamin pinkomaan yläkerran vierashuoneeseen.
"ARYA, ME LÄHDEMME NYT!" hän huusi jo ovella ennen kuin oli matkatavaroiden kimpussa.
"Miksi?" tyttö kysyi uuvuksissa.
"Kerron joskus myöhemmin, pakkaa vain tavarasi!" William neuvoi kauhuissaan ja vilkasi ikkunasta pihalle. "Me käytämme tätä reittiä, pikkuinen".
Eli näin hyvin ovat hänen asiansa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti