William kuuli kuinka Margateth lähti kylpyhuoneesta ja sulki budoaarin oven perässään kiinni. Ääni sai miehen nousemaan sängynlaidalta, sillä kahdenkeskistä hetkeä tämä oli juuri odottanut. Hän hiippaili ovenrakoon nähdäkseen kuinka Catherine nousi kylvystä ja puki ylleen silkkisen aamutakkinsa jonka kamaripalvelija oli juuri tuonut. Tämän nähtyään William astui huoneeseen kauluspaita "vahingossa" auki ja solmio tipotiessään.
"Catherine?" Hän sai sanottua haroen samalla kiharoitaan joista oli suunnattoman ylpeä.
"William, tulen pian!" Vaimo kääntyi Herttuankatu puoleen kasvot ystävällisestä hymyssä. Toinen vastasi siihen silminnähden helpottuneena, sillä oli pelännyt Joen tai Kuninkaan vieneen hänen paikkansa. Rohkaistuneena William otti askeleen lähemmäksi ja kaappasi Catherinen lujaan halaukseen.
"Me emme tarvitse lasta, rakas. Emme minun mielestäni! Onhan meillä Sofikin!" Hän tunsi kuinka nainen jäykistyi halauksessa tajuttuaan keskustelun aiheen. Herttua suuteli Catherinen ruskeita hiuksia ilmeisesti toivoen, että se rauhoittaisi.
"Oletko TODELLA sitä mieltä?" Vaimo mutisi pitäen kalvenneita kasvoja miehensä olkapäällä.
"Tietenkin! Olen TODELLA pahoillani kun en tullut ajatelleeksi aiemmin...", lauseen loppu puuroutui epämääräiseksi sössötykseksi "Puolvuotis hääpäivänkin voi hylätä".
Williamlaski kädet Catherinen lanteille ja nosti päätään nähdäkseen sievät kasvot kokonaan. Hän ei antaisi tätä aarretta Joelle ilman pitkää taistelua!
"Etkö haluakaan?" Herttuatar kysyi yllättyneenä, mutta yllättyi vähemmän suukottaa jonka sai poskelle.
"Haluan, tietenkin haluan! Mutta haluatko SINÄ?" Mies hymyili silmät tulvillaan tietynlaista hellyyttä.
"Eiköhän vastaus ole ehdoton EI!?" Kuului vihaista vikinää budoaariin vievältä ovelta.
Pariskunta irrottautui noloina toisistaan näyttäen aivan kahdelta kiinni jääneeltä kamaralta.
Herra Bonsdroff katsoi inhoten vävyään ja tytärtään, joiden outo keskustelu oli kuulunut melkoisen selvästi budoaariin, jossa hän oli odottanut "kultasensa" tuloa.
"Iltaa, rakas appi-ukko", William rahti toivoen papparaisen suosivan kuuseen...
"Isä, mitä teet täällä?" Tytär sai kysyttyä.
"Ahdisteleeko tuo retku sinua, kulta?" Herra epäili saaden vihan kuohahtamaan "vastustajassaan".
"Minä en AHDISTELE häntä!" William huusi ja silmistä valui äskeinen hellyys nopeaa tahtia kylpyhuoneen lattialle.
"Isä, William ei ahdistele minua, hän on aviomiehen!" Catherine tarkensi vilkuillen kumpaakin hermostuneena.
"Aviomies tai ei, renttu hän kuitenkin on!" Isä tiesi
"Saatanan vanha ukko...", renttu mutisi eikä voinut virkata ääneen mitään.
"Tule isä, vien sinut sänkyyn", herttuatar yritti hymyillä, mutta Williamin vihainen katse latisti yrityksen alkuunsa.
"Voit jäädä sinne jos haluat", isä lupasi auliisti.
"Niin, niin! Nuortaverta sänkyysi! Lähtikö Fidelia lätkimään, vai?!" William huusi Bonsdroffien perään ennen kuin palasi makuuhuoneeseen purkamaan kiukkuaan.
Kirjoitin I padilla, joten sisältää runsaasti virheitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti