"Pyydän vielä yhtä asiaa", naisen ääni henkäisi itkuisena.
Brianne painoi korvansa tiukemmin lukittua salongin ovea vasten. Hänen ohuet kulmakarvansa kaartuivat epäilevinä korkealle otsalle ja suu oli jäänyt hämmästyksestä raolleen. Tumma iltapuku paljasti valkeiksi puuteroidut olkapäät ja hopeisen ketjun, joka oli syntymäpäivä lahja Dixonilta.
"Sinulla on jo puolet sydäntäni, mitä voit enää haluta?" tutun miehen ääni kysyi ystävällisesti, kuin olisi kysynyt samaa pieneltä lapselta.
Brianne painautui yhä tiiviimmin oveen kuullakseen joka sanan. Kelle William Middlesworth lahjoitti niin haluttua sydäntään?!
"Minä haluan sen toisenkin puolen!" tuo tuntematon naisen ääni pyysi epätoivoa äänessään.
Salakuuntelia ummisti siniset silmänsä, mutta ei kyennyt hahmottamaan kuulemaansa.
"Vaadit liikaa, Dora", Williamin ääni mutisi hellästi.
Branne ei vaan saanut päähänsä ketään Doraa! Se kuulosti aivan palvelustytöltä, muttä kyllähän hän tiesi, että serkun naismaku oli paljon ylevämpi kuin joku kyökkipiika!
"Sinä et rakasta minua, et katso kasvoja ja sielua vaan ruumista!" mysteeri-nainen väitti. Brianne ei voinut ymmärtää miten mies kesti tuot avaikerrusta!
"Minä katson kasvojasi! Näen niissä naisen jolle voin kertoa AIVAN kaiken, jolle voin tunnustaa suruni ja paljastaa salaisuudet. Olet toki kauniskin, mutta KASVOISSA näen uskollisuutta, aitoutta ja jotain mistä saan turvaa", William huudahti tuskastuneena eikä oven takaa kuulunut enää mitään...
Että tämmöinen salakuuntelia:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti