Epäilys herää, uskooko kukaan..

Joe kaatoi kahvia posliinimukiin ja ojensi sen sitten Sir Williamille, jonka tyhjä katse tuijotti häntä. 

"Tässä, sir"

"Kiitos", William murahti ja otti juomansa havahtuneena.

William ei voinut katsoa pääkokkia tuntematta suurta vihaa ja mustasukkaisuuden aaltoa, joka lävisti hänet sekunneiksi.Lopulta se katosi, mutta sai aikaan paljon tuhoa pienessäkin ajassa.

Hän VIHASI Joeta, kun ajatteli tämän suutelemassa Catherinea tallin ylisillä. Williamille oli se ja sama oliko siitä kauan. Joka tapauksessa se sai hänet raivonpartaalle. 

Catherine kertomassa tallipojalle murheitaan, miten he halasivat metsän keskellä, nojasivat toisiinsa onnellisina, rakastuneina...

William puisteli inhoten päätään ja käveli ruokasaliin, jonne aamiainen oli jo katettu. Pöydän ympärille oli kerääntynyt jo aimo joukko Linnan väkeä, mutta herttuan katse pyyhki heidän lävitseen tuntematta mitään muuta kuin katkeruutta. 

Joe silittämässä Catherinen ruskeita hiuksia, puhelemassa huolettomasti, kuinka he vielä menisivät naimisiin ja saisivat lapsia...

William istui samettipäällysteiselle tuolille ja asetti kahvinsa puiselle pöydänkannelle. Häntä ei kiinnostanut vaikka Catherine olisikin ollut neitsyt heidän tavatessaan aikuisiällä, se oli yksi ja sama hänelle. Ja, entä jos Catherine oli valehdellut siitä hänelle?! 

Mustasukkaisuus sai Williamissa vallan, eikä hän kuullut Lady Felicityn vinoilua saatikka vaimonsa tuloa. 

Miten Joe otti Catherinen kädestä kiinni, otti tämän syliinsä ja kantoi niittyä halkovaa polkua pitkin talleille. Catherinen surullinen ilme, kun joutui olemaan yön erossa rakastetustaan...

"Willima, tiedätkö missä Sofi on? Kotiopettajatar etsii häntä", Catherinen ääni kysyi. 

William käänsi vakavaksi muuttuneet kasvot vaimoaan päin, eikä ehtinyt poistaa silmissään läiskyvää vihaa ja katkeruutta.

"En tiedä. Eiköä se ole hänen tehtävänsä etsiä Sofia, ei meidän?!" aviomies tuhahti. 

Nuo kauniit kasvot käännettynä Joen puoleen, silmissä hellyyttä ja rakkautta...

Catherine rypisti kulmiaan yllättyneenä tylystä vastauksesta ja istui sitten miehensä viereen.

"Eikö Joe-kulta tuonut aamiastasi",William mutisi. Hänen jalkansa koski Felicityn nilkkaa puolivahingossa, ja sai tämän kasvoille hämmentyneen hymyn. 

"Mitä?!"Catherine kuiskasi epäuskoisena ja painoi päänsä lähemmäksi Williamin kasvoja. Aviomies hillitsi vaivoin halunsa suudella punaisia huulia.

Catherine itkemässä Joen perään yksin sängyssään, mutta HÄNEN peräänsä nainen ei ollut vuodattanut kyyneltäkään...

"Kuulit kyllä", William kuiskasi takaisin auottuaan suutaan tyhmänä, tietämättä mitä tehdä. 

"Joe ei ole minun kultani", Catherine kuiskasi, ja äänestä saattoi huomata suuttumuksen, joka oli vallannut rouvan. 

Tuo ihana ääni lausumassa Joelle rakkauden tunnustusta, kiihkeästi, epätoivoisena...

"...enää", William sai sanottua ja käänsi mustasukkaisen katseensa takaisin kahvikuppiin. 

Felicityn jalka kosketti herttuaa, mutta Willima pukkasi sen pois. Kirottu ämmä! 

"niin, juuri. Hän on nyt minulle vain ystävä", Catherine muistutti sanoja jotka joutui toistamaan lie kuinka monennen kerran!

Joe antamassa suukkoa valkoiselle poskipäälle, hyvästiksi. Catherine nojaamassa tallipojan olkaa vasten niin surullisena tämän lähdöstä...

"MINUSTA AIKA HELVETIN LÄHEINEN YSTÄVÄ!" William huusi nousten samalla ylös. Tuolinjalat raapivat kirskuen kivilattiaa, mutta eivät peittäneet huutoa yhtään. Pitkänpöydän jokainen silmäpari oli kääntynyt katsomaan Middlesworthin pariskuntaa, Neiti Bettyn silmät kaksinkertaistuneena. Mutta William ei nähnyt kuin Catherinen punehtuneet kasvot ja Joen, Joen jossain sumussa...

...Joe tarttui Catherineä kädestä ja kietoi vahvat käsivartensa tämän vyötäisille, ahavoituneet kasvot voitonriemuisina nauraen...

päädyinkin kirjoittamaan jo nyt sillä lähetään mörönperälle ja tullaan varmaan aika myöhään:)