Ruusuja Ronaldille

Eli tämä laulu ei ole sen laulajan jonka olisin halunnut(kuunnelkaa Lea-kullan versio!) , mutta tähän tarinaan se sopi Annen laulamaaksi(myös Cereen!)

Kuuntelin ton vasta ihan kunnolla, eikä se ole YHTÄÄN se mitä hain, mutta ihan sama...

Sir William kopautti puista ovea rystysillään ja puhalsi jo sinertäviä sormenpäitään. Hyytävä viima sai herttuan hyppelehtimään ympyrää porastasanteella. Lopultakin ovi raottui ja itse kaupunkiasunnon emäntä seisoi kynnyksellä eikä William voinut olla hymyilemättä vienosti. 

Lady Anne Romanov huomasi hymyilevänsä itsekkin, mutta hillitsi sen sillä joku kadulla voisi tunnistaa herran, vaikka tällä olikin erinlainen viitta. 

"William, en voi puhua kauan. Ronald odottaa ruokapöydässä!" Rouva sanoi lopulta. Hänen katseensa hairahtui katsomaan intohimosta liekehtiviä silmiä, joiden hellyys ja flirtti saivat hänen kasvoilleen vielä leveämmän hymyn. William sai hänet täyteen kuumaa tulta, jota jäi aina kaipaamaan. 

"Ronald?!" Sir rypisti kulmiaan ja pilasi kreikkalainen-jumala-vaikutelman. 

"Niin. Aviomieheni!" Anne muistutti hymyillen. Kumpa Ronald ei tulisi!!!

"Aa...hän ei olekkaan ennen ollut Ronald vaan se-sairas-ukkonen", William vilkaisi haluamattaankin korsetilla kiristettyä vatsaa. 

Anne näki epäilevän katseen ja punastui helakasti. Hän epäili itse aivan samaa, vaikka tiesi, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia(thänks menneisyys...)

"Pikkuinen, annan sinulle tämän", mies ojensi tulipunaista ruusua kiharoiden kehystämät kasvot täynnä naurua, nuoruutta. 

"En tiennytkään, että olet ruusunantaja-tyyppiä", rouva Romanov nauroi ehkä vähän liian kovaa, huomaten, että hän keskusteli rakastajansa kanssa.

"En minäkään, mutta tuo toi mieleen huulet, joita haluaisin niin mielelläni suudella..", komeat kasvot iskivät silmää ja Anne tajusi jälleen, että ei voinut olla ainoa rakastajatar. Tuo mies sai naisen vaikkei haluaisikaan. Ja kuka voisi vastustaa noita huulia ja niiden äänetöntä käskyä?!

"Kuka siellä on, Anne?!" pitkä, vankkarakenteinen mies ilmestyi oviaukkoon vaimonsa viereen. Miehestä näki heti, että tämä oli metsästäjä tyyppiä ja tulisi vääntämään niskat nurin, jos jollain olisi jotain häntä vastaan.

"Rouva-hyvä, esitelkää toki meidät", William kumarsi syvään saaden pidettyä kasvonsa peruslukemilla. 

"Öh..." Anne takelteli hetken, eikä kyennyt siirtämään omaa katsettaan herttuaan luottavaisista silmistä aviomieheensä. "Niin...Ronald, Tässä on Sir William Middlesworth, joka toi sinulle oman onnittelunsa metsästyskilpailun voitosta".

William ja herra Romanov tuijottivat Annea hetken tyhmänä, kunnes rouva ojensi vasta saamaansa tulipunaruusua miestään kohti.

"Kiitos, sir", Ronaldkin kumarsi ja katsoi ruusua pitkään, epäluuloisena.

"Niin, herra. Ajattelin, että te huomaisitte symbolisen ajattelutapani", William hymyili ja ihaili taitoaan olla nauramatta.

"Selittäkää tarkemmin, olen kiinnostunut", Ronald katsoi kiharapäistä miestä alta kulmain.

"Eikö teillekkin tule ruususta mieleen vapaus ja tunteidenkuohu. Kuulemma te olitte metsästämässä kuohuavan puron luona vapaita karhuja, joten...?!"

"Olette hyvin huvittava, sir", herra Romanov tokaisi, vaikka ilme näyttikin aivan muuta. 

"Herra hyvä, olen rikas, viisas ja komea. Ne kaikki yhdistettynä takaavat sen, että olen hyvin huvittava", sir virnuili, kumarsi uudemman kerran ja harppoi kevein askelin pois. 

ei liity enää tarinaan sillä youtuben kakkaava valikoima:( 

Mutta hyvä silti!!!!