(Amilian silmin)
Amilia
kurkisti bonetin lierin takaa edessään kohoavaa taloa. Syksyn takia tippuneet
kirjavat lehdet oli haravoitu hiekkapolun molemmille puolille huolellisuutta
vaalien. Amilia puristi matka-arkkunsa kahvaa suu päättäväisessä hymyssä. Hän
työnsi rauta portin auki kyljellään. Siitä lähtevä piinaava narina paljasti,
ettei siitä oltu kuljettu vähään aikaan. Alastomiksi jääneet puut heiluttivat
aavemaisesti oksiaan, mutta Amilia ei vielä silloin kiinnittänyt siihen
huomiota. Hän käveli reippain askelin eteenpäin, ja pitkä pellavahame
alushameineen kahisi hiljaisella pihamaalla. Kostealla nurmikolla hyppi
muutamia lintuja ja Amilia näki kauempana pienen, puisen talon, jonka ikkunasta
hohkasi lämmintä valoa. Näky lämmitti naisen mieltä syksyisen harmaassa
ilmassa, ja hän sai voimaa nousta potraita pitkin suurelle etuovelle. Hän
tarttui leijonan päätä esittävään kolkuttimeen lyöden sitä ovea vasten ainakin
kuudesti ennen kuin koko kartanossa näkyi elonmerkkiäkään. Oven takaa kuuluivat
kiirehtivät askeleet ja ovi aukeni vain niin hiukan, että Amila mahtui
luikahtamaan raosta sisälle.
" Neiti hyvä. Toivon, että seuraisitte minua salonkiin, jossa
isäntäväki ottaa teidät vastaan. Voitte antaa matka-arkkunne minulle", kuului
täsmällinen ääni, joka tuntui vain toistavan ulkoa opittua käskyä.
Amilia käänsi hämmentyneen katseensa äänen
suuntaan ja huomasi katsovansa itseään hiukan vanhempaa miestä. Tämän mustat
hiukset oli vedetty toiselle puolelle päälakea ja ne kiiltelivät eteisaulan
katosta roikkuvien kynttilöiden valossa. Miehen kasvot olivat vakaat ja kalpeat.
Amilian ei yhtäkkiä tehnyt enää mieli hymyillä, vaan hän taikoi vakavan ilmeen kasvoilleen
toivoen toisen olevan muutokseen tyytyväinen. Sen sijaan mies sulki silmänsä
lausuen yllättävän lempeästi:
"Älä vielä vakavoitu. Sekin tulee aikanaan".
”Miten niin?!”Amilia henkäisi, mutta toinen otti vain matka-arkun
äänettömästi ja lähti kävelemään oikealla olevaa käytävää eteenpäin.
Amilia tyytyi seuraamaan miestä harmissaan tämän
vaitonaisuudesta, sillä puhekaveri olisi ollut hyvästä. Vielä hetki sitten hän
oli unelmoinut työpaikasta vanhassa kartanossa, mutta nyt jännitys oli saanut
ylivallan ja hänestä tuntui, että voisi antaa ylen. Mies pysähtyi kuin seinään
ja Amilia tuli törmänneeksi tämän selkään.
”A-anteeksi”, nainen mutisi helakan punaisen.
”Keskity. Sinun pitää tehdä Jane-rouvaan vaikutus, sillä vain
hänellä on valtaa päättää uusia työntekijöitä”, mies käski tiukasti ja loi
veressään punastelevalle neidolle pienen hymyn. ”Olen Peter. Minulta voit
kysyä, jos tulee ongelmia”.
”Kiitos, Peter”, Amilia vastasi hymyyn, mutta Peter vain avasi
heidän vieressään olevan oven ja työnsi ”uutuuden” sisälle.
”Neiti Amilia Adams, Jane-rouva”.
Siinä ensimmäinen lurittelu xD
Kertokaapa nyt miielipidettä, jos ette pidä se KUULUU kertoa!!!
Nytten kuunnellan vähän hyvää musaa;)
JA VIELÄ TÄMÄ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti