Syysloman jälkeen on tuloillaan 3 koetta(yksi niistä on kemia, joka tappaa minut vielä joskus!) sekä äidinkielen kirjakuulustelu vapaa muotoisesta kirjasta. Tulin tietenkin valinneeksi kirjan mikä saa hermoni riekaleiksi!! Mut valittelusta toiseen…
Päätin virkistää itseäni kun olen nyt seulonut kemian läpi, ja päätin päivitellä hämäristä hämärintä blogiani…jollain;)
Eli tarinalla!
"Kuuletko tuon äänen. Se kuuluu kaukaa, vuorien takaa. Seurataan ääntä niin löydämme Herramme paratiisin".
William työnsi vanhuksen tien viertä kiemurtelevaan ojaan välittämättä tämän horinoista. Tämä oli taas yksi niistä päivistä jolloin hän viis veisasi mistään. Vähiten jumalista. Herttua olisi halunnut potkia ukon päätä ja huutaa tälle, ettei mitään paratiisia ollut seuraavan, eikä sitäkään seuraavan kukkulan takana. Oli vain jatkuvaa hiekkatietä keskellä kuumottvaa aavikkoa. Siellä täällä oli pieniä majoja ja niiden ympärillä alavia peltoja joita varjeltiin niin heinäsirkoilta kuin auringoltakin.
"William?!"kuului yllättynyt ääni.
Mies käänsi päänsä äänen suuntaan ja hoksasi vastaan tulevan naisen hymyilevän itselleen.
"Indrani?!"William hymyili kaapaten tämän halaukseen."Minne olet menossa?"
"Kaupunkiin, mutta vaunujen pyörä meni rikki kotipihassa, ja piti lähteä jalan. Vanha Lisa, toisesta talosta, tuli vahtimaan tyttöjä siksi aikaa", leski selitti niiaten anteeksipyytävästi. "Minun täytyy nyt jatkaa matkaa".
"Minä voin tulla saattamaan. Tiedän myös erään paikan mikä voisi virkistää sinua", William hymyili tarttuen naisen työnkovettamasta kädestä.
Indrani punastui, mutta ei kieltäytynytkään matka seurasta.
Vastaan tuleva työmies pisti merkille "nuoren parin", josta näki heti, etteivät nämä voineet kuulua samaan kastiin. Miehellä oli päällään siisti kauluspaita, siniset liivit ja saman sävyiset, suorat housut. Kuin herrasmiehellä! Hiuksetkin olivat kiharat ja kasvot kuin enkelillä. Nainen puolestaan oli varustautunut löyhällä mekolla, jonka pituus peitti vain juuri ja juuri nilkat. Hiukset olivat auki ja ne kiiltelivät auringossa. Naisella ei ollut kenkijäkään, mutta silinterihattu kyllä päässä, ja sekin oli varmaan sukhasen lahjoittama.
"Vihillekö ollan menossa?" maalainen naurahti vastaan tulijoille saaden kumpaisenkin hymyilemään nolona. Vastausta ei kuulunut.
*
Indrani tuijotti vanhan kaupunkiasunnon takapihalle kyhättyä tanssilavaa, jonak ylle levittyi varhaisen illan värittämä taivas. Kaksi tähteä vilkkui, miltein yhtä iloisena kuin hienompi väki joka oli kerääntynyt tanssimaan tämän keväisen päivän kunniaksi. Naisten asut olivat yhtäkauniit kuin itse kirjojen prinsessoilla, kaikki hymyilivät toisilleen suopeasti.
"No, menemmekö?!" William hymyili Indanin auki jääneelle suulle.
"Enhän minä voi", nainen henkäisi ujosti, peloissaan"Lapsetkin ovat kaksin".
"Tule nyt vain. Sinä olet tuhat kertaa kauniimpi kuin muut täällä", jokin miehen katseessa vakuutti Indranin ja hän antoi Williamin vetää itsensä tanssilavalle muiden sekaan.
Hespanssaa:) Näkemisiin, pitääpä nyt häipyä lukemaan ruotsia:(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti