Herra Ivanov laski samettisen huivin Isidoran paljaille harteille ja kumarsi syvään. Isidora katsoi miestä riemuissaan, hän tunsi itsensä jälleen parhaimmaksi.
"Näemmekö jälleen huomenna, kultaseni?!" herra tiedosteli vakavana. Isidora jo melkein odotti, että mustat silmät täyttyisivät liekeistä kuten Sir Williamilla ja hellät kädet painaisivat hänet halaukseen. Sitä vastoin Ivanov kumarsi uudelleen ja lähti hiljakseen pois, vilkuillen vielä olkansa yli kunnes katosi nurkan taakse.
"Voimmeko nyt mennä, vai onko sinulla vielä iskettävää?!" kuului ivallinen ääni ja herttuatar kääntyi yllättyneenä.
Sir William Middlesworth nosti toista kulmaansa huvittuneena ja Isidoran teki yhtäkkiä mieli pörröttää leuan yli ulottuvia kiharoita. Outo halu sai naisen hymyilemään suloisesti.
"Mennään vain, nyt kun hänkin meni ja jätti minut yksin", Willaim tarjosi käsipuoltaan vaisuna.
He kääntyivät samaan suuntaan kuin herra Ivanov hetkeä aijemmin ja jatkoivat yön hiljentämää katua eteenpäin. Ilma oli suloisen lämmin ja kaukaa raikuva tanssiaisten orkesteri sai kaiken tuntumaan oudon keveältä. Kuin olisi voinut lentää pimenneen taivaan halki. He saapuivat puiston reunalle ja jatkoivat matkaansa suurien tammien joukossa, astellen kiemrtelevia hiekkapolkuja pitkin.
"Eikö Herra Ivanov ole sinustakin aika komea?" Isidora nojautui herttuan kylkeen painaen samalla päänsä tämän olkapäälle.
"Hän on itse täydellisyys, neitiseni! Mitkä tanssilahjat ja runolliset silmät!" William huoksi ivallisuutta äänestään tihkuen.
Isidora irrottautui miehen kyljestä ja katsoi tätä yllättyneenä.
"Mistä nyt tuulee?! Et kai vain ole...mustasukkainen?!" nainen purskahti iloiseen nauruun ja sai Willaimin poskille hennon punan.
"En, en tietenkään ole!" sir jatkoi päättäväisesti matkaa, mutta Isidoar pysäytti hänet pienen, lumpeiden täyttämän lammen vierelle.
"Katso, miten kaunis", hän huokasi ja huomasi silmäkulmastaan kuinka William katsoi häntä lempeästi hymyillen.
"Miksi sinä pystyt näyttämään ystävällisemmältä lammen luona kuin tanssilattialla?" Isidora kysyi ennen kuin Willaim suuteli häntä. Vastausta ei kuulunut, mutta juuri sitä Isidoar miehessä pitikin. Ei herttuoiden kuulunut vastata naisten jokaiseen kysymykseen, varsinkaan jos se oli tarkoitettu flirttailevaksi!
He olisivat voineet seistä siinä kauankin, toistensa lumoissa, ellei herra Ivanov olisi noussut penkiltä jolla oli istunut katsomassa herkkää hetkeä vihasta väristen. Ääni sai molemmat vaistomaisesti perääntymään kauemmas toisistaan. Ikävä sattuma oli, että kajotessaan kauemmaksi neidistä, William tuli kaatuneeksi lampeen, joka lillui vihertävänä hänen takanaan.
"William!" Isidora kiljahti ja kumartui ojentaen kättään onnettomalle.
Herra Ivanov upposi varjoihin ja katsoi kuinka herttua veti neidinkin lammikkoon ja nauroi niin, että puiston jokainen sopukka sen kuuli. Sir Willaim sai lopulta nostettua heidät molemmat ylös, vaikka nauroikin koko ajan. Isidorankin oli pakko lopettaa mökötyksensä kun Willaim nappasi neidin syliinsä ja kantoi penkille istumaan.
"Olen aivan märkä kiitos sinun!" isidora yritti näyttää vihaiselat, mutta suukko sai hänet oitis heltymään.
"Minäkin olen märkä, joten sen ei kuuluisi haitata sinua!" herttua iski silmää tavalla, joka sai herra Ivanovin epäilemään lauseen TODELLISTA tarkoitusta.
"Mennään nyt, minä jäädyn!" Isidora nousi päättäväisesti penkiltä ja Willaim otti hänet kainaloonsa.
"Minä asun lähempänä, joten kenties voimme jäädä sinne lämmittelemään...yhdessä", herttuan vieno hymy ja Isidoran tirskahdus saivat herra Ivanovin kiroamaan ääneen omaa typeryyttään.
Ei naisia pitänyt uskoa, oikeita pirulaisia kaikki! Kyllä hänen olisi pitänyt ymmärtää että neiti Kuznetsov oli Sir Williamin omaisuuutta, eikä häneen päässyt enää käsiksi! Mokoma luuska palasi kuitenkin rakastajansa kainaloon!
INSPIROIDUIN AKU ANKASTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti