Kuolleita

(MIKÄ IHMEEN TRAGIC OTSIKKO TOI OLI!)

William puristi pamppailevaa rintakehää, joka tuntui halkeavan seuraavaksi. Silti hän jatkoi juoksua, liikutti jalkojaan nopeammin, hyppi portaita ylös epäitoivon vimmalla. Sir Nicholas oli jäänyt seisomaan hölmönä talleille, katsoen ystävänsä jälkeen. 

Ennen William olisi vetänyt hänet mukaan ja sanonut: "Tästä tulee hauskaa!", mutta nyt William lähti yksin peloissaan, aivan kuin olisi menossa mestattavaksi, eikä ottanut edes parasta ystäväänsä mukaan!!!

William pysähtyi huoneensa oven eteen ja luikahti sitten ovenraosta sisälle, aivan kuin kukaan ei olisi häntä huomannut. Ikkunan edesssä seisoi kalpea hahmo, jonka selkää pitkin valui mustia laineita. Naisen jalat hipoivat juuri ja juuri maata, ja pieni tuulenvire sai riekaleisen hameen helman heilumaan. 

"I-isidora?!" William henkäisi ja tuijotti selkää, peläten saisko hän nähdä tämän.

"William?!" Nainen kääntyi hitaasti ja sai miehen lysähtämään epäuskoisena polvilleen. Kauniit kasvot vääntyivät heikkoon hymyyn ja siniset silmät syttyivät loistamaan, mutta William tuijotti naisen rintakehää joka oli tahriintunut verestä ja kalvennutta ihoa, jolla valuvat veripisarat saivat aikaan irvokkaan kuvan. 

"Si-sinä tulit", William änkytti tuijottaen ilmestystä täysin lamaantuneena.

"Tietenkin, minä tulin", Isidora naurahti venäjäksi ja laskeutui miehen viereen. Tuttu ääni sai miehen silmiin tahmottakin kyyneleitä. Hän oli kaivannut noita kasvoja ja lempeää naurua, ja nyt hän kuuli ne!

"Minä olen pa-pahoillani", William osoitti veristä läikkää kalveten itsekkin. Tämä ei ollut enää tervettä! 

"Miksi sinä jätit minut?" Isidora katsoi häntä surullisena. 

"En voinut muuta!Olisin tullut takaisin, jos olisin tiennyt, että olet vaarassa..." Willaim kiirehti sanomaan ja tarttui naisen käsiin. Ne olivat jääkylmät, lihattomat, kuin...luurangolla. Herttua piti kuitenkin kiinni, ja yritti pitää epätoivoisen itkun sisällään.

"Minun pitäisi uskoa sinua, kun emme enää näe". Isidora hymähti, mutta hiljeni kun mies painoi huulensa kylmälle poskelle. 

"Mikset voi jäädä tänne?!" Willaim yritti ja ikävä paisui entisestään. 

"Sinulla on jo toinen", Iisdora naurahti ja sai miehen hypähtämään ylös. Niin, Catherine!

"Sinä olet muuttunut", Isidora sanoi ja kääntyi ikkunan suuntaan. 

"Kohta täällä on liuta ihmisiä, jotak haluavat nähdä aaveen", hän mutisi vilkaisten Williamia silmäkulmastaan. 

"Minä rakastan sinua!" William huudahti spontaanisti, mutta Isidora vain hymyili, eikä sekään hymy ollut sama kuin ennen, se oli kylmä...tunteeton. Ei se loistanut kuten Isidora Kuznetsovilla! 

"Hyvästi".

"Älä jätä minua!" William tarttui naista vyötäisiltä ja suuteli tätä epätoivoisena. 

"Willaim, mitä sinä teet?"kuului säikähtänyt ääni ovensuusta.

...tön-tön-töö...